"Hän sanoi minua Filipiksi", ajatteli Filip, mutta ei sanonut mitään.
"Nyt ne odottavat, että tulisitte ikkunaan jälleen", sanoi Amine. "Ottakaa nyt tuo toinen pyssy ja menkää eteiseen. Jos lukko on irtautunut, voivat he ehkä pistää kätensä reiästä ja irroittaa salvat. On parasta, että menette sinne, sillä he luulevat teidän olevan muualla. Lataan pyssyn sillä aikaa uudestaan."
"Aivan niin", myönsi Filip mennen eteiseen. Hän huomasikin heti sinne tultuaan, että muudan rosvoista oli kuin olikin pistänyt kätensä reiästä ja koetti nyt nostaa ylimmäistä salpaa paikoiltaan.
Filip aikoi juuri laukaista, kun ulkona olevat toiset roistot ampua paukauttivat monta kertaa.
"Amine on paljastanut itsensä", ajatteli hän, "ja on ehkä haavoittunut."
Kostonhimossaan laukaisi hän kumminkin ensin latingin mieheen ja kiiruhti sitten yläkertaan saadakseen selville, miten Aminen oli käynyt. Mutta tyttö ei ollutkaan ikkunassa, jolloin hän hyökkäsi toiseen huoneeseen ja näki Aminen huolellisesti lataavan pyssyä.
"Jumalani, miten säikähdinkään, Amine! Kun he ampuivat, luulin teidän näyttäytyneen ikkunassa."
"En minä sentään niin tyhmä ole. Ajattelin kumminkin, että he vastaavat tuleenne, kun ammutte oven läpi, ja luulin teidän mahdollisesti haavoittuvan. Senvuoksi menin ikkunan viereen ja näytin siitä heille kepin nokkaan sitomiani isäni vaatteita. Nuo toiset, jotka odottivat, ampuivat silloin heti."
"Ah, kuka olisi voinut uskoa, että niin kaunis tyttö voi olla niin rohkea!" huudahti Filip.
"Eivätkö sitten muut kuin rumat voi olla rohkeita?" kysyi Amine hymyillen.