"Mitähän tässä minä rupeaisin tekemään?" kysyi Filip. "Voinko olla jollakin tavoin hyödyksi?"
"Ette paljonkaan, ellemme saa myrskyä, jolloin kaikki käsivarret ovat tarpeen. Teidän pitää ensin katsella ja oppia, mutta ettei aikanne tulisi pitkäksi, saatte kopioida kauniisti yhtiölle jätettävän päiväkirjan ja auttaa minua monella muullakin tavalla heti kun olette tointunut merikivusta, josta useimmat ensi matkan miehet saavat kärsiä. Lääkkeeksi suosittelen kovasti vyötäreillenne sidottua huivia, joka painaa vatsan sisään, ja ryyppyjä, joita saatte kallistaa pullostani milloin vain haluatte. Mutta nyt pitää meidän ottaa vastaan mahtavan yhtiömme virkamies. Herra Hillebrant, käskekää miesten laukaista tykit."
Se tehtiin ja kun savu haihtui, souti vene pitkä lippu viiltäen vettä laivan viereen. Filip katseli uteliaasti ylitarkastajaa, joka jäi veneeseen, kunnes joukko laatikoita, joissa olivat yhtiön nimikirjaimet ja muut merkit, oli nostettu kannelle. Sitten vasta suvaitsi tarkastaja kiivetä laivaan.
Hän oli pieni laiha mies, jonka kasvot olivat kuihtuneet. Hänen päässään oli kullalla koristettu kolmikulmainen hattu ja sen alta riippuivat tuuhean peruukin kiharat hartioille. Hänellä oli punainen samettitakki, jonka reunukset olivat hyvin leveät, ja valkoisiin silkkiliiveihin, jotka ulottuivat melkein polviin asti, oli kirjailtu värikkäitä kukkia. Housut olivat mustaa satiinia ja valkoiset sukat olivat silkkiä. Kun tähän vielä lisätään polvien kohdalla ja kengissä olevat kultasoljet, pitsikalvosimet ja hopeahelainen keppi, voi lukija jo ymmärtää, millainen herra Jacob Janz Van Stroom, tämän kunnioitettavan yhtiön Ter Schellingiin lähettämä ylitarkastaja oli.
Hän katseli ympärilleen laivan kapteenin, perämiesten ja matruusien seisoessa kunnioittavan matkan päässä avopäin. Vaikka hän olikin hyvin hullunkurisen näköinen, ei ketään naurattanut, sillä herra Van Stroom oli yhtiön ylitarkastaja ja hyvin mahtava mies.
Pyydettyään, että hänet ohjattaisiin kajuuttaan, sillä hänellä ei näyttänyt olevan ollenkaan halua viipyä kannella, seurasi hän kapteenia sinne. Nyt vedettiin ankkuri lopullisesti ylös, purjeet pingoitettiin ja ankkuria alettiin juuri kiinnittää paikoilleen, kun ylitarkastajan kajuutasta rupesi kuulumaan kovaa soittoa.
"Mikähän siellä nyt on hätänä?" sanoi kapteeni. "Herra Vanderdecken, menkää katsomaan."
Filip lähestyi kajuuttaa kellon soidessa ja kun hän avasi oven, näki hän ylitarkastajan olevan pöydällä ja kiskovan sen kohdalla olevaa kellonnuoraa suunniltaan pelosta. Hänen peruukkinsa oli pudonnut ja paljaine päälakineen näytti hän hyvin naurettavalta.
"Mikä teitä vaivaa, herra?" kysyi Filip.
"Mikäkö minua vaivaa!" karjaisi herra Van Stroom. "Kutsukaa miehet tänne pyssyineen. Kiiruhtakaa, herra! Onko tarkoitus, että minut tapetaan, revitään palasiksi ja niellään? Herran nimessä, herra, älkää töllistelkö siinä, vaan tehkää jotakin. Nyt se kiipeää tänne pöydälle. Herra meitä hyvästi siunatkoon!" huusi hän vapisten pelosta.