Herra Kloots ei voinut salata levottomuuttaan, hän otti piipun alituisesti suustaan ja pisti sen jälleen takaisin hampaittensa väliin. Matruusit olivat kokoutuneet etu- ja välikannelle ja kuuntelivat kauhistuneina tyrskyjen hirmuista pauhinaa. Aurinko oli nyt laskenut kokonaan ja yön synkkyys lisäsi Ter Schellingin miehistön pelkoa.
"Meidän pitää laskea veneet vesille ja koettaa hinata laiva kauemmaksi maasta", sanoi kapteeni ensimmäiselle perämiehelle. "Pelkään, ettemme saa suuriakaan aikaan, mutta ovathan veneet kuitenkin valmiina miehistölle, ennenkuin laiva törmää kallioihin. Laittakaa vetoköydet valmiiksi ja laskekaa veneet vesille sillä aikaa kuin menen ilmoittamaan ylitarkastajalle."
Herra Van Stroom istui tuolissaan virkansa suomassa koko arvokkaisuudessaan ja koska oli sunnuntai, oli hänellä päässään paras peruukkinsa. Hän luki parhaillaan vielä kerran läpi yhtiölle kirjoittamaansa kirjettä karhusta, kun herra Kloots tuli sisään ja ilmoitti hänelle lyhyesti laivan joutuneen sellaiseen vaaraan, että se todennäköisesti puolen tunnin kuluttua on jo palasina. Kuultuaan tämän levottomuutta herättävän sanoman nousi herra Van Stroom niin äkkiä tuolistaan, että hän kiireissään ja pelossaan kaatoi kynttilän, joka sammui.
"Vaaraanko, herra Kloots? Mutta miten se voi olla mahdollista, sillä merihän on aivan tyyni ja tuuli on lakannut puhaltamasta? Hattuni… missä hattuni ja keppini ovat? Lähden kannelle. Tuokaa tänne valoa pian. Herra Kloots, käskekää tuoda tänne kynttilä, sillä en näe mitään pimeässä. Miksi ette vastaa? Herra siunatkoon, hän on poistunut ja jättänyt minut tänne yksikseni!"
Mutta kapteeni olikin vain mennyt hakemaan kynttilää ja toi sen nyt kajuuttaan. Herra Van Stroom pani hatun päähänsä ja lähti kannelle. Veneet olivat jo vesillä ja laivan keula oli käännetty pois maista. Oli jo aivan pimeä eikä voitu nähdä muuta kuin tyrskyjen valkoiset harjat niiden syöksyessä hirmuisella jyrinällä kallioita vasten.
"Herra Kloots, haluan heti lähteä laivasta", sanoi tarkastaja. "Antakaa minulle suurin vene, sillä tarvitsen sen itselleni ja papereilleni."
"Pelkään sen olevan mahdotonta, herra Van Stroom", vastasi kapteeni. "Veneihimme sopii juuri koko miehistömme, ja jokainen matruusi rakastaa henkeään yhtä paljon kuin tekin."
"Mutta, herra, minähän olen yhtiön ylitarkastaja. Minä käsken teitä… vaadin veneen… kieltäytykää, jos uskallatte."
"Uskallan kyllä", vastasi kapteeni ottaen piipun suustaan.
"Hyvä, hyvä," huudahti herra Van Stroom menettäen nyt kaiken malttinsa. "Näemme sitten, herra, miten käy, kun saavumme… Herra meitä varjelkoon, olemme hukassa! Jumalani, Jumalani!" ja tietämättä miksi, hyökkäsi hän kajuuttaan, mutta kompastui kiireissään Johannekseen, joka sattui hänen tielleen, ja pudotti kaatuessaan hattunsa ja peruukkinsa.