"Kyllä, mutta en vielä pariin kuukauteen, toivoakseni", vastasi Filip.
"Vai vasta sitten!" mumisi vanhus itsekseen.
Kuinka totta onkaan, että me mieluummin taivumme todelliseen onnettomuuteen kuin olemme alituisesti jännityksessä. Oli olemassa muudan seikka, joka tuotti Aminelle paljon huolta, nimittäin hänen Isänsä luonne ja käyttäytyminen. Amine tunsi isänsä siksi hyvin, että hän huomasi tämän jo vihaavan salaisesti Filipiä. Ajatus, että Filip ottaa rahansa mukaansa, oli melkein tehnyt tuosta kitsaasta ukosta mielipuolen. Amine oli vakoillut häntä ja nähnyt hänen kävelevän tuntikausia edestakaisin mumisten itsekseen ja välittämättä enää ollenkaan toimestaan.
Parin päivän kuluttua Amsterdamista tulonsa jälkeen valitti Filip pahoinvointia, hän oli nimittäin vilustunut matkallaan.
"Ettekö olekaan terve?" huudahti ukko nousten äkkiä tuolistaan? "Antakaa minun koettaa valtimoanne. Kas, se lyökin hyvin nopeasti. Amine, mies raukkasi on hyvin sairas. Hänen pitää mennä vuoteeseen ja minä annan hänelle jotakin, joka kyllä parantaa hänet. En ota siitä maksua, Filip, en missään tapauksessa."
"En minä nyt sentään niin sairas ole, herra Poots", vastasi Filip.
"Lukuunottamatta kovaa päänkipua olen aivan terve."
"Teillä on kuumettakin, Filip. Menkää senvuoksi vuoteeseenne ja nauttikaa teille lähettämäni lääke, niin olette huomenna terve."
Filip meni huoneeseensa Aminen kanssa ja herra Poots rupesi valmistamaan lääkettä. Heti kun Filip oli päässyt sänkyyn, meni Amine jälleen alakertaan ja kohtasi siellä isänsä, joka antoi hänelle jauheen käskien Aminen antaa sen miehelleen. Herra Poots poistui senjälkeen tuvasta.
"Jumala antakoon minulle anteeksi, jos teen isälleni vääryyttä", ajatteli Amine, "mutta hän on nyt kerta kaikkiaan menettänyt luottamukseni. Filip on sairas, sairaampi kuin hän luuleekaan, ja ellei hän ota jotakin lääkettä, voi hänen tilansa tulla vieläkin huonommaksi mutta sydämeni sanoo minulle, että minun pitää olla varovainen Niin pirullinen ei isä sentään mahtane olla."