Merirosvot tottelivat päällikön käskyjä. Veneet, kolme luvultaan, laskettiin mereen. Ensimmäiseen vietiin kaikki haavoittuneet ja Clara d'Alvarez, jonka Francisco auttoi veneeseen. Niin pian kuin miehet olivat saaneet aseet, tarjoutui Francisco rupeamaan veneen päälliköksi voidakseen suojella Claraa, ja se lähti soutamaan satamaan.
Sotalaivat, joista oli nähty "Kostajan" tarttuvan karille ja laivaväen valmistuvan lähtemään maihin, asettuivat heti vastatuuleen, ja niistä laskettiin vesille veneitä, jotka miehitettiin vahvasti. Upseerit toivoivat ehtivänsä vihollisen luo, ennen kuin nämä pääsivät saarelle, sillä vaikka laivat eivät voineet lähestyä särkkiä, vesi oli kuitenkin monin paikoin niin syvää, että veneet pääsivät kulkemaan. Kohta sen jälkeen kun Francisco oli ensimmäisessä veneessä lähtenyt "Kostajasta", kiitivät jo sotalaivojen purret nuolennopeina läpi maininkien aikoen katkaista viholliselta tien. Merirosvot huomasivat heidän aikeensa ja pitivät kiirettä. Toinenkin vene lähti kohta kuunarin vierestä, ja Hawkhurst hyppäsi siihen juuri kun se lähti liikkeelle. Kain jäi vielä laivaan tarkastamaan, ettei ainoakaan haavoittunut ollut jäänyt sinne. Sitten hän lähti viimeisessä veneessä muitten jälkeen. Hän oli nyt neljännesmailin päässä toisesta veneestä, johon Hawkhurst oli sijoittunut.
Kainin lähtiessä kuunarista oli vielä vaikea päättää, onnistuiko sotalaivojen veneiden päästä merirosvojen veneiden eteen. Molemmin puolin ponnisteltiin viimeiseen saakka, ja kun ensimmäinen vene, jossa Francisco ja Clara olivat, tuli maihin, lähimmät takaa-ajajat olivat tuskin enemmän kuin puolen mailin päässä heistä. Mutta veden mataluus esti ja viivytti heitä. Hawkhurst saapui veneineen maihin juuri kun "Comus" laukaisi kahdeksantoistaleiviskäisen tykkinsä. Viimeinen vene oli vielä kahdensadan metrin päässä maasta, kun toinen laukaus ammuttiin parkassista, joka tähän saakka oli turhaan koettanut särkkien välistä päästä perille. Ammus osui veneeseen, se täyttyi vedellä ja upposi.
— Kain painui pohjaan! huudahti Francisco, joka oli vienyt Claran lähimpään luolaan ja asettunut itse luolan suulle puolustaakseen tyttöä. He ampuivat hänen veneensä upoksiin — ei, hän ui maalle ja ehtii kyllä tänne, ennen kuin englantilaiset pääsevät maihin.
Niin näytti käyvänkin. Kain halkoi vettä voimakkain vedoin päästäkseen pieneen lahteen, joka oli lähempänä sitä paikkaa, missä vene oli uponnut, kuin se, missä Francisco oli noussut maalle Claran ja haavoittuneiden kanssa. Lahdekkeen erotti tästä kallioharjanne, joka jakoi hietaisen rantaäyrään kahtia ja pisti lyhyen matkaa mereenkin. Francisco saattoi helposti erottaa Kainin toisista miehistä, jotka myös uivat rantaa kohti, sillä kapteeni oli muista paljon edellä. Mutta kun kallioharjanne esti näköalan Kainin ehtiessä lähemmäksi rantaa, kiipesi Francisco, joka oli levoton hänen vuokseen, kalliolle voidakseen nähdä, miten hän pääsisi maalle.
Kain oli ainoastaan muutaman metrin päässä maasta, kun Francisco äkkiä kuuli kiväärinlaukauksen ja näki merirosvokapteenin kouristuksen tapaisesti nousevan vedestä keskiruumista myöten. Hänen kätensä ja jalkansa nytkivät, kirkas sininen vesi värjäytyi punaiseksi. Hän upposi eikä tullut enää näkyviin.
Francisco riensi kallioiden välistä ja näki Hawkhurstin seisovan niiden juurella kädessään kivääri, jota juuri latasi uudelleen.
— Roisto! Tästä saat vastata! hän karjaisi.
Hawkhurst oli saanut uuden sankkiruudin pyssyynsä.
— En sinulle ainakaan! hän vastasi nostaen kiväärinsä ja tähdäten
Franciscoa.