— Mielelläni, herra amiraali, vastasi Francisco hymyillen, mutta luulen, että odotan, kunnes hänestä tulee kapteeni. Hänen tulee saada vaimonsa ja omaisuutensa samalla kertaa enkä tahdo luovuttaa papereitani ennen kuin hänen hääpäivänään.
— Kunniani nimessä, Templemore! huudahti kapteeni Manly. Toivoisinpa, että teillä jo olisi taskussanne kapteenin valtakirjanne, josta näyttää riippuvan niin paljon: nuoren neidon onni, minun osuuteni ryöstörahoista ja herra amiraalin kahdeksasosa. Todellakin, herra amiraali, tämä asia koskee meitä kaikkia. Olen varma siitä, että hän on ansainnut valtakirjansa.
— Minäkin olen varma siitä, vastasi amiraali. Senpä tähden herra
Hadley tuo nyt valtakirjan. Siitä puuttuu vain minun allekirjoitukseni.
Kapteeni Manly kastoi jo kynän mustepulloon ja ojensi sen esimiehelleen. Amiraali kirjoitti nimensä paperiin.
— Nyt ei puutu enää sitäkään. Onnittelen, kapteeni Templemore.
Edvard punastui ilosta ja kumarsi kunnioittavasti.
— Minä en voi antaa upseerin valtakirjoja, herra amiraali, sanoi Francisco ojentaen amiraalille paperinsa. Sen sijaan saatan antaa tietoja, jotka eivät liene vähäpätöisiä, sillä aarre näkyy olevan suuri.
— Manly, teidän on lähdettävä matkaan jo aamuhämärissä! huudahti amiraali. Tästä tulee kylliksi lastia korvetillenne. Lukekaahan!
— Aarre oli aiottu minun omaisuudekseni, virkkoi Francisco surumielisesti hymyillen, mutta minä en tahdo koskea siihen.
— Aivan oikein, nuori mies! Kaunis periaate! Me emme ole kuitenkaan niin arkaluontoisia, sanoi amiraali. Mutta missä nuori neiti on? Ilmoittakaa hänelle, että päivällinen on valmis.