— Mutta aarretta en voi ottaa haltuuni, sanoi Francisco äkkiä.
— Ei sinulla olisikaan siihen oikeutta, vastasi Edvard. Se kuuluu niille, jotka valtasivat rosvokuunarin, ja se on jaettava ryöstörahoina. Säilytä kuitenkin tuo paperi, koska se on kirjoitettu sinua varten.
Amiraali oli saanut tiedon tuon merkillisen oikeusjutun kaikista yksityiskohdista ja kutsui luokseen vierailulle Edvardin, Franciscon ja Claran. Hän selitti, että tyttö oli oleva hänen suojeluksessaan Port Royalissa olonsa ajan. Tähän tarjoukseen Clara suostui ilomielin, ja oikeudenistuntopäivän ylihuomenissa he menivät amiraalin asuntoon. Clara ja Francisco esitettiin talon isännälle ja kuvernöörin tyttärelle järjestettiin huone sekä asiaankuuluva lupakirja.
— Templemore, sanoi amiraali, pelkään pahoin, että minun täytyy lähettää teidät Puerto Ricoon rauhoittamaan kuvernööriä ja kertomaan että hänen tyttärensä on turvassa.
— Toivoisin mieluummin, herra amiraali, että lähettäisitte jonkun toisen, niin minä pitäisin sillä välin huolta siitä, että tytär viihtyy täällä.
— Mitä ihmettä! Aiotteko mennä hänen kanssaan naimisiin? Onpa teillä suuret ajatukset itsestänne! Odottakaa, kunnes pääsette kapteeniksi!
— Toivon, ettei minun tarvitse odottaa enää kauan, herra amiraali, vastasi Edvard painokkaasti.
— Miten olikaan, sanoi amiraali, kerroitteko, että tiesitte paikan, minne aarre on kätketty?
— Veljeni tietää sen, en minä.
— Meidän täytyy noutaa se tänne. Luulen, että meidän on lähetettävä matkaan teidät, Edvard, ja te, herra Francisco, saatte mennä hänen mukaansa.