Kain kertoi haaksirikosta sepittämänsä jutun, mutta ei maininnut mitään haavastaan, joka epäilemättä olisi tuottanut hänelle kuoleman muutaman päivän perästä, jollei hän sitä ennen olisi joutunut Hawkhurstin vihan uhriksi.
Kain halusi kiihkeästi päästä tavalla millä tahansa Port Royaliin ja toivoi vain, että voisi pelastaa Franciscon — omasta hengestään hän ei pitänyt lukua — ja siksi hän oli kovin iloinen tavatessaan kuunarin, joka kuljetti rahtia saarten välillä ja oli nyt lähdössä Port Royaliin. Hän pääsi tähän laivaan, saapui perille kolme päivää ennen tutkintoa ja piileskeli siihen asti, kunnes oikeus kokoontui.
Kain ei halunnut että mytty avattaisiin, koska muiden Franciscoa koskevien papereiden joukossa oli myös tiedonantoja hänen kätkemiensä aarteiden piilopaikoista. Niitä hän ei olisi suonut muiden kuin Franciscon tietoon.
Myttyä avattaessa olivat saapuvilla ainoastaan kaksosveljekset ja
Clara.
Papereissa kerrottiin, että Kain, jonka oikea nimi oli Charles Osborne, oli purjehtinut Bilbaosta Afrikan rannikolle hankkimaan orjia ja ollut noin vuorokauden merellä, kun laivaväki huomasi veneen noin mailin päässä laivasta. Vene näytti tyhjältä. Oli tyyntä, kuunari kulki hiljaista vauhtia, ja niin pian kuin oli tultu veneen kohdalle, lähetettiin laivasta pikkuvene tarkastamaan sitä lähemmin.
Laivan vene palasi pian hinausköydessään toinen vene. Veneen pohjalla näkyi viruvan useita miehiä laihoina kuin luurangot ja melkein hengettöminä. Sen peräpuolessa oli neekerinainen lapsi sylissään ja aivan menehdyksissään oleva valkoihoinen nainen.
Osborne oli silloin luonteeltaan iloinen veitikka, mutta ei kuitenkaan sellainen roisto ja murhamies, jollainen hänestä sittemmin tuli. Hän saattoi vielä tuntea osanottoa ja sääliä, ja kaikki haaksirikkoutuneet otettiin laivaan. Muutamat pelastetuista toipuivat. Parantuneiden joukossa oli Cecilia Templemore ja lapsi, jota aluksi oli luultu kuolleeksi. Neekerinainen, jonka voimat olivat ponnistuksista heikentyneet, kuoli heti kun hänet oli nostettu veneestä laivaan. Onneksi oli laivassa vuohi, joka saattoi hyvin täyttää imettäjän toimen, ja ennen kuin Osborne oli ehtinyt Afrikan rannikolle, lapsi oli jälleen terve ja voimissaan ja äiti saanut takaisin harvinaisen kauneutensa.
Cecilia joutui Osbornen uhriksi. Nuori rouva, joka oli tottunut kaikkiin mahdollisiin mukavuuksiin ja saanut mitä huolellisimman kasvatuksen, oli nyt tuomittu ainaiseksi eroon yhteiskunnasta, johon hän ei koskaan enää uskaltanut palata, ja sellaisten ihmisten joukkoon, joita hän sekä pelkäsi että halveksi. Hän itki yötä päivää ja sai kohta vielä enemmän syytä surra sitä raakaa tapaa, jolla Osborne kohteli häntä. Lapsi oli hänen ainoa lohdutuksensa. Hän olisi mielellään kuollut, jollei lasta olisi ollut ja jollei hän olisi pelännyt jättää sitä yksin. Lapsen vuoksi hän eli, lapsen takia hän koetti käännyttää Osbornea ja kärsi äänettömänä nuhteet ja lyönnit. Vihdoin Osborne vaihtoi rikollisen ammattinsa vielä häpeällisempään: hän rupesi merirosvoksi.
Tämä sai Cecilian surkeuden mitan kukkuroilleen. Hän kuihtui päivä päivältä ja olisi pian menehtynyt murheeseen, vaikkei Kain olisikaan julmuudessaan jouduttanut hänen loppuaan. Mutta kerran kun Cecilia oli vakavasti varoittanut miestä ja koettanut osoittaa, millaiset seuraukset rikollisesta elämästä täytyi ennemmin tai myöhemmin olla, Kain iski häntä niin rajusti, että hän sairastui pahoin. Cecilia kuoli rukoillen, ettei hänen lapsestaan kasvatettaisi rikollista, ja kun sillä hetkellä katuvainen Kain lupasi sen — vaikkei hän sittemmin täyttänyt kuitenkaan lupaustaan — kuoleva siunasi häntä ennen kuin heitti henkensä.
Tämä oli paperien pääasiallinen sisällys sikäli kuin se koski nuorten miesten äitiä. Lopetettuaan lukemisen kaksoset istuivat murheellisina ja sanaakaan sanomatta.