Hänen brittiläisen majesteettinsa fregatin "Unicornin" peräkannella seisoi tuulen puolella kaksi hyvin mahtavaa henkilöä. Toinen oli laivan päällikkö, komentajakapteeni Plumbton, joka oli iso mies, ei pituudeltaan, mutta sitä enemmän leveydeltään, ja olisi ottanut kohtuullista suuremman tilan, jollei hänellä päällikkönä olisi ollut oikeutta ottaa niin suurta tilaa kuin hän itse tahtoi. Komentajakapteeni Plumbton oli tuskin puolentoista metrin pituinen, mutta yhtä paksu; hänessä oli kyllä tarpeeksi ainesta, kun sen vain olisi saanut kohtuullisesti venytetyksi. Hän käveli takki avoinna ja peukalot liivien hihanreikiin pistettyinä, joten hänen olkapäänsä työntyivät taaksepäin. Päänsä hän piti hyvin kenossa, niin että rinta ja vatsa oikein pullottivat. Hän oli todellinen turhamaisuuden ja sävyisyyden perikuva ja teiskaroi kuin näyttelijä juhlakulkueessa.
Toisen miehen luonto oli laatinut aivan päinvastaisen mallin mukaan. Hän oli yhtä pitkä kuin komentajakapteeni lyhyt ja yhtä laiha kuin hänen esimiehensä lihava. Hänen pitkät koipensa ulottuivat lähes komentajakapteenin olkapäiden tasalle, ja hän saattoi kumartua esimiehensä pään yli aivan kuin olisi ollut nostokurki ja päällikkö tavaramytty, joka oli nostettava ylös. Kätensä hän piti selän takana ja vaikeinta näkyi hänelle olevan pitää jättiläisaskelensa tasassa päällikön papukaijansipsuttelun kanssa. Hänen kasvonpiirteensä olivat terävät ja laihat samoin kuin ruumiskin ja osoittivat kaikin tavoin, että hän oli luonteeltaan äreä.
Hän oli esittänyt monenmoisia kanteita useita henkilöitä vastaan, mutta päällikkö oli tähän asti ollut järkähtämättömän tyyni. Komentajakapteeni Plumbton oli hyväsydäminen ja tyyniluontoinen mies sekä erittäin tyytyväinen syötyään hyvän päivällisen. Luutnantti Markitall oli luonteeltaan oikullinen ja saattoi paremman puutteessa torua vaikka omaa voileipäänsä.
— Aivan mahdotonta, herra komentajakapteeni, jatkoi luutnantti, on hoitaa virkaansa, jollei saa kannatusta.
Tämä muistutus, joka kuului kuin yläilmoista, sai päällikön vastaamaan:
— Se on totta.
— Siis luulen, herra komentajakapteeni, ettei teillä ole mitään sitä vastaan, että määrään sille miehelle rangaistuksen?
— Minä mietin asiaa. Mutta komentajakapteenin huulilla kuvastui jo kieltävä vastaus.
— Nuoret herrasmiehet ovat, ikävä kyllä, kovin hankalia.
— Kuten poikien tapa on, virkkoi päällikkö.