— Olet oikeassa, Antonio, vastasi kuvernööri. Laskekaa lippu ja katsotaan, mihin toimiin vihollinen sitten ryhtyy. Menkää alas, pojat, ja kehottakaa väkeä tekemään velvollisuutensa.
Niin kuin Antonio oli jo edeltäpäin arvannut, kuunari lakkasi ampumasta ja lisäsi purjeitaan heti kun portugalilaisen lippu oli laskettu alas. Se laski laivan kylkeen, ja isonmaston kahveliin ilmestyi äkkiä pelätty musta lippu, merirosvojen tunnusmerkki; sitten rosvolaiva ampui portugalilaista laivaa, ja ennen kuin ruudin savu oli haihtunut, molempien kyljet pyörähtivät vastakkain ja parrakkaat merirosvot hyökkäsivät laivaan.
Portugalilaisen laivan miehistö muodosti yhdessä sotamiesten kanssa vielä melkoisen joukon. Mustan lipun nähdessään merimiehet tunsivat hyytävää pelkoa, mutta samalla he tunsivat, että heidän oli uljaasti jatkettava puolustautumista, vaikka se olisikin toivotonta.
— Puukot käteen, miehet, puukot käteen! huusi Antonio ja hyökkäsi merirosvoja kohti urhoollisimpien seuraamana.
— Veri verestä! kiljaisi toinen perämies tavoittaen vanhusta.
— Tuosta saat! vastasi Antonio, ja hänen puukkonsa tunkeutui merirosvon sydämeen samassa kun hän itse kaatui kuolleena maahan.
Nyt syntyi vimmattu tappelu elämästä ja kuolemasta, mutta merirosvojen suurempi lukumäärä ja hurjuus ratkaisivat taistelun. Kain ja Hawkhurst ryntäsivät eteenpäin ja tappoivat kaikki, jotka yrittivät vastarintaa. Merirosvokapteenin sivallus halkaisi don Felipen pään hartioihin saakka. Toinen isku tappoi vanhimman pojan, samalla kun Hawkhurstin miekka lävisti toisen. Portugalilainen kapteeni oli kaatunut eikä miehistö enää voinut pitää puoliaan. Alkoi yleinen verilöyly, ja kaatuneiden ruumiit viskattiin mereen. Viiden minuutin kuluttua ei ollut enää yhtään ainoaa portugalilaista hengissä onnettoman laivan verisellä kannella.
RYÖSTÄJÄ
— Hawkhurst, antakaa käsky, ettei kukaan saa mennä alas, komensi kapteeni.
— Olen jo antanut ja asettanut vartijoita luukkujen kohdalle.
Laskemmeko kuunarin ulommaksi?