— Niin, niin, jättäkää hänelle vene! — Hawkhurst huomasi jälleen olevansa vähemmistönä.
— Tässä, herra Francisco… tässä kirja.
— Mikä se on? ärjäisi Hawkhurst ja tempasi kirjan neekerin kädestä.
— Se on hänen piplia.
Francisco odotti kirjaansa.
— Antakaa minulle kirjani, herra Hawkhurst!
— Enkä anna! vastasi tuo ilkeä heittiö ja viskasi kirjan mereen. Hän ei saa sitä, olen kuullut sanottavan siitä olevan lohdutusta murheellisille.
Francisco työnsi veneen erilleen kuunarista, tarttui airoihin ja souti kuunarin perän puolelle, jossa hänen onnistui tavoittaa vielä veden pinnalla kelluva kirja. Hän laski sen peräteljolle kuivumaan ja souti sitten maalle päin. Sillä välin oli kuunari jättänyt hänet jo kauas jälkeensä. Ennen kuin Francisco oli ehtinyt hietasärkälle, kuunarin runko oli katoamaisillaan pohjoisen taivaanrannan taa.
HIETASÄRKKÄ
Ensimmäisen puolituntisen ajan, jonka Francisco vietti autiolla särkällä, hän katseli sekavien ajatusten vallassa siihen suuntaan, mihin merirosvolaiva purjehti. Hän muisteli tuossa laivassa sattuneita tapauksia ja palautti mieleensä entisten toveriensa erilaiset luonteet. Niin inhottavilta kuin hänestä tuntuivatkin nuo miehet, joiden parissa hänen oli ollut pakko elää, ja niin hartaasti kuin hän oli halunnutkin päästä pois koko laivasta, hän ehti kuitenkin tuntea moneen kertaan kuunarin purjeiden vähitellen kokonaan häipyessä silmistä, että olisi ollut parempi pysyä laivassa kuin heittäytyä näin toivottomaan asemaan.