— He aikovat tänä iltana hyökätä kimppuumme, sanoi Francisco. Siitä olen melkein varma. He ovat hinanneet ylös nokka-harustaljat ja valmistautuneet laskemaan parkassin vesille.
— Antaa heidän vain tulla, herra, kyllä he täältä saavat kuuman löylyn, vastasi Diego, joka oli alipäällikkönä.
Pian oli niin pimeä, ettei laivaa voinut enää erottaa. Francisco ja Diego käskivät kaiken väen asuinrakennukseen; sen ovi oli lujasti teljetty ja sitä vasten oli kasattu muutamia isoja kallionlohkareita, joita oli vieritetty eteiseen. Viisi miestä Francisco oli asettanut joen rannalle noin sadan metrin päähän toisistaan pitämään silmällä, milloin rosvojen veneet lähestyivät. Kello oli kymmenen illalla, kun Francisco ja Diego laskeutuivat tikapuita myöten ulos ikkunasta ja menivät tarkastamaan vartijoita.
— Herra, sanoi Diego heidän tultuaan joen rannalle, mihin aikaan luulette noiden roistojen aikovan koettaa onneaan?
— Sitä on vaikea sanoa. Jos heillä on päällikkönä sama mies kuin minun ollessani laivassa, ei mitään tapahdu ennen kuin kuu on laskenut. Mutta jos päällikkö on joku toinen, he eivät kenties ole niin varovaisia.
— Pyhä neitsyt! Oletteko te, herra, joskus ollut tuossa laivassa?
— Olen kyllä, ja pitkän aikaa, mutta en ollut siellä omasta tahdostani. Jollen olisi ollut siellä, en olisi nyt tuntenut sitä "Kostajaksi".
— Aivan niin, herra. Meidän tulee kiittää pyhimyksiä siitä, että kerran olette ollut merirosvona.
— Olisi ollut parempi, etten olisi koskaan joutunut sellaiseen seuraan, vastasi Francisco hymyillen. Minä olen nähnyt niin kauheita juttuja tapahtuvan tuossa laivassa, että niitä muistellessa veri vielä hyytyy suonissani.
Francisco kuvaili Diegolle eräitä hirmutöitä, joita oli nähnyt "Kostajassa", ja hän oli juuri keskellä kertomusta, kun sieltä minne kauimpana oleva vartija oli asetettu, kuului kiväärinlaukaus.