— Kutsukaa väki kannelle ja vähentäkää purjeita!
Fregatin ala- ja prammipurje koottiin ja isomärssypurje käännettiin.
— Lippu-upseeri, missä toinen kuunari on?
— Toinen kuunariko? Tuossa aivan lähellä, vastasi lippu-upseeri, joka samoin kuin kaikki muut oli niin kiintynyt seuraamaan "Enterprisen" liikkeitä, että oli unohtanut pitää silmällä "amerikkalaisen" kuunarin puuhia. Hän oli vastannut umpimähkään ja hyppäsi nyt lippuarkulle katsomaan tarkemmin, missä kuunari oli. Mutta se ei ollutkaan enää näkyvissä! Kain, joka oli visusti tarkannut, mitä oli tapahtunut toisten laivojen kesken, jok'ikinen silmänräpäys valmiina pujahtamaan pakoon, oli kääntynyt niin pian kuin fregatti laukaisi tykkinsä toiseen kuunariin päin, ja lasketti nyt laitatuuleen kaikki purjeet levällään. Yökiikarilla saattoi kuunarin nähdä noin puolen mailin päässä fregatin perän takana ja silloin oivallettiin heti sen ovela juoni. Fregatti käänsi, lisäsi purjeita, antoi Edvardin palata takaisin kuunariinsa veneellään, jota ei ollut aikaa odottaa, kääntyi ja rupesi ajamaan karkulaista takaa. Mutta "Kostaja" oli pian siitä tuulen puolella ja aamun valjetessa siitä ei enää näkynyt jälkeäkään.
Vihastuneena osakseen tulleesta menettelystä ja lujasti päättäen vaatia asiaa sotaoikeuteen Edvard Templemore oli seurannut fregatin perässä niin pian kuin saattoi jälleen levittää purjeet. Puolenpäivän aikaan hän tavoitti fregatin ja kaikki selvisi nyt täydellisesti. Vaikka oli harmillista, ettei merirosvoa saatu kiinni, olivat kaikki kuitenkin sitä mieltä, että hän oli rohkeudellaan ja kylmäverisyydellään ansainnut päästä pakoon. Huomattiin, että "Enterprisen" masto voitiin hät'hätää korjata ja lastoittaa puulastoilla niin, että kuunari kykenisi pian jatkamaan risteilyään. Fregatin salvumiehet lähetettiin "Enterpriseen", vauriot korjattiin kahdessa päivässä, ja sitten Edvard Templemore lähti jälleen etsimään "Kostajaa".
EREHDYS
"Kostaja" viiletti pohjoista kohti kaikki purjeet levällään. Se oli jättänyt takaa-ajajansa kauas taakseen, eikä pilkkuakaan ollut näkyvissä taivaanrannalla, kun Francisco, joka jälleen oli muuttanut asumaan päällikön kajuuttaan, seuraavana aamuna tuli kannelle. Vaikka Kain oli sitä vaatinut, hän oli kieltäytynyt ottamasta mitään päälliköntehtäviä ja piti itseään vain matkustajana tai vankina, joka kunniasanaansa vastaan sai vapaasti liikkua.
Hän oli oleskellut kannella muutamia minuutteja, kun hän huomasi señor Cumanoksen väkeen kuuluvien kadonneiden kalastajien puhelevan keskenään. Miesten vangitseminen oli kokonaan haihtunut hänen muististaan, mutta nyt hän meni puhuttelemaan heitä. Suuri oli heidän hämmästyksensä heidän nähdessään hänet merirosvolaivassa, kunnes Francisco ilmoitti miten kaikki oli käynyt. He puolestaan kertoivat, mitä heille oli tapahtunut ja kuinka heitä oli koetettu pakottaa ilmaisemaan totuus kiduttamalla peukaloruuveilla — he näyttivät hänelle peukalonsa. Franciscoa pöyristytti julma näky, mutta hän lohdutti heitä luvaten, että he pian pääsisivät palaamaan takaisin entisen isäntänsä luo.
Mennessään jälleen perälle päin Francisco kohtasi kannella Hawkhurstin. Heidän katseensa iskivät yhteen vihasta säihkyen. Hawkhurst oli kalpea verenvuodosta ja nähtävästi vielä heikko, mutta hän oli kuullut, että kapteeni ja Francisco olivat tehneet julkisen sovinnon eikä hän voinut enää kauemmin jäädä vuoteeseen lojumaan. Hän tiesi myös että kapteeni oli karttanut ryhtyä taisteluun "Enterprisen" kanssa ja aavisti, että Kainin mielessä oli tapahtunut muutos muissakin suhteissa. Vaikka hän olikin sairas, hän päätti kuitenkin tarkoin valvoa, mitä tapahtui. Hän tunsi veristä vihaa niin Franciscoa kuin Kainiakin kohtaan ja odotti vain sopivaa tilaisuutta kostaakseen. Tällä hetkellä heidän valtansa oli kuitenkin liian suuri, mutta hän tunsi, että vielä koittaisi aika jolloin hänen vuoronsa olisi riemuita voitostaan.
Francisco meni hänen ohitseen mitään sanomatta.