Tätä juuri he toivoivat, mutta asiassa oli kuitenkin vielä muutamia vaikeuksia. Luutnantti Templemoren rykmentti oli majoitettu Yorkshireen, hyvän matkan päähän Finsbury Squaresta, ja päivällisen syöminen kello 6 illalla herra Witheringtonin luona kävi vaikeaksi, kun aamulla oli pakko olla harjoituksissa kello 9. Tämän kysymyksen johdosta vaihdettiin useita kirjeitä, mutta vihdoin sovittiin, että herra Templemore myy upseerinvaltakirjansa ja muuttaa kauniin vaimonsa kanssa herra Witheringtonin luo. Niin hän tekikin ja havaitsi paljon mukavammaksi käydä kello 9 aamulla hyvän aamiaispöydän kimppuun kuin taisteluharjoituksiin.
Mutta herra Templemoressa oli todellista kunniantuntoa ja luonteenvakavuutta, jotka eivät sallineet hänen viettää laiskaa elämää. Eleltyään kaksi kuukautta mukavasti hän ilmaisi kantansa suoraan herra Witheringtonille ja pyysi tämän apua: hän halusi itse ansaita leipänsä. Herra Witherington, joka oli mieltynyt nuoreen pariin, yritti vastustella ja muistutti, että Cecilia on hänen oikea serkkunsa ja että hän itse aikoo varmasti pysyä naimattomana. Herra Templemore pysyi kuitenkin päätöksessään, ja herra Witheringtonin täytyi lopulta taipua. Eräs arvossapidetty kauppahuone halusi yhtiömiestä avustamaan Amerikassa. Herra Witherington luovutti takuusumman, ja pari viikkoa myöhemmin herra ja rouva Templemore matkustivat New Yorkiin.
Herra Templemore oli toimelias ja älykäs mies; onni suosi häntä, ja hän laski voivansa palata muutaman vuoden kuluttua varakkaana miehenä kotimaahan. Mutta toinen vuosi heidän Amerikkaan tulonsa jälkeen oli kovin tautista aikaa; keltakuume raivosi, ja niiden tuhansien uhrien joukossa, jotka se ryösti manalaan, oli myös herra Templemore, joka kuoli kolme viikkoa sen jälkeen kun hänen vaimonsa oli saanut kaksoset.
Yhtiö, jossa herra Templemore oli ollut osakkaana, täytti hänen paikkansa, ja herra Witherington tarjosi serkulleen entisen turvapaikan, jota tämä nyt surullisen ja odottamattoman menetyksensä takia suuresti kaipasi. Kolmessa kuukaudessa rouvan asiat olivat järjestyksessä; miespalvelijansa Kokon sekä kahden neekerinaisen seuraamana — muita ei saatu lähtemään tälle vaaralliselle matkalle — hän astui hyväksi tunnettuun laivaan, jonka nimi oli "Sirkassian", matkan määränä Liverpool.
MYRSKY
Ne, jotka satamassa olivat nähneet, kuinka muhkeana "Sirkassian" levitti purjeensa tuuleen, eivät juuri osanneet aavistaa, mikä kohtalo sitä odotti, vielä vähemmän se johtui laivalla olevien mieleen. Luottamus on juuri merimiehille tunnusomaista, ja heillä on onnellinen kyky herättää sama luottamuksen tunne kenessä tahansa, joka on heidän kanssaan.
Alkumatka sujui onnellisesti, mutta Eurooppaa lähestyttäessä tapahtui onnettomuus.
Kova, kolme vuorokautta kestänyt luodetuuli oli ajanut "Sirkassianin"
Biskajan lahteen; oli puoliyö, ja tuuli näkyi olevan asettumaan päin.
Kapteeni, joka ei ollut koko aikana hievahtanut kannelta, kutsui sinne
nyt ensimmäisen perämiehen.
— Oswald, sanoi kapteeni Ingram, myrsky on heikkenemässä, ja luulen, että se huomiseen mennessä on temmeltänyt itsensä uuvuksiin. Minä menen levolle pariksi tunniksi. Ilmoittakaa minulle, jos jotakin tapahtuu.
Oswald Bareth, pitkä, jäntevä, komea amerikkalainen, tähysteli mitään sanomatta pitkän aikaa kiinteästi taivaanrantaa.