Jonathan ei vastannut, mutta lähti huoneesta ja tuli takaisin kirje mukanaan.
— Olen kauan odottanut sitä laivaa, huomautti herra Witherington avatessaan kirjettä.
— Niin, kauan aikaa. Aika rientää, tempus fugit, sanoi hovimestari hiljaa silmät puoliummessa.
— Toivottavasti ei ole sattunut mitään vahinkoa, jatkoi herra Witherington. Pieni serkku parka ja hänen kaksosensa! Ehkä he ovat tällä hetkellä kaikki meren pohjassa!
— Niin, herra Witherington, vastasi hovimestari, meri ryöstää monen rehellisen hautausurakoitsijan ansiot.
— Esi-isieni veren nimessä! Saattaa vielä käydä niin, että jään ilman perillistä ja minun täytyy itseni mennä naimisiin! Se olisi sangen epämukavaa.
— Ei juuri mukavaa, kertasi Jonathan. Minun vaimoni on kuollut. In coelo quies, taivaassa on lepo!
— Meidän täytyy toivoa parasta, mutta tämä epävarmuus on kaikkea muuta kuin mukavaa, lausui Witherington luettuaan kirjeen ainakin kahteenkymmeneen kertaan. Hyvä on, Jonathan, minä soitan heti kahvia. Ja herra Witherington oli taas yksin ja silmäili tarkkaan huoneen kattoa.
Serkku, nuoren Witheringtonin lemmikki, oli tavallaan sotkenut asiansa, hän oli näet vastoin vanhempiensa ohjeita rakastunut nuoreen jalkaväenluutnanttiin, jonka sukuperästä tuskin kannatti puhuakaan ja varallisuus — sitä oli ainoastaan hänen vähäpätöinen palkkansa — oli perin mitätön. Köyhillä miehillä on aina parempi onni rakkausasioissa kuin rikkailla; köyhät ovat vähemmän itsekkäitä ja ajattelevat rakastettuaan enemmän kuin itseään. Ja rakastuneet naiset eivät koskaan välitä punnita, onko heillä tulevaisuudessa kylliksi syötävää vai ei; rakastuneina heillä ei ole ruokahalua, ja luultavasti he siksi erehtyvät luulemaan, että rakkaus kyllä aina riittää korvaamaan ateriat. Valitettavasti he vain pian huomaavat, ettei se riitä. Hääpäivänä pöydän antimet melkein inhottavat, mutta myöhemmin tuntuu ruokahalu palaavan entistä suurempana.
Niin oli ainakin Cecilia Witheringtonin eli oikeammin Cecilia Templemoren laita — se oli hänen uusi nimensä — ja samoin myös hänen miehensä. Seurauksena oli, että talousarvio ylitettiin muutamassa viikossa kerrassaan pelottavasti. Cecilia kirjoitti kotiinsa, josta vastattiin hyvin ystävällisesti, että hän heidän puolestaan mielellään saa kuolla nälkään. Kun tämä neuvo ei tyydyttänyt häntä eikä hänen miestään, hän kirjoitti Anthony-serkulleen, joka vastasi, että hän tuntisi itsensä hyvin onnelliseksi nähdessään heidät pöytänsä ääressä, ja tarjosi heille asunnon Finsbury Squaren varrelta.