— Häntä en muista vähääkään, enkä myös muitakaan, paitsi äitiäni.
Jatkoin sitten kertomustani maatapanoaikaan asti, mutta koska kerroin perinpohjaisesti ja hän keskeytti minut usein kysymyksillään, en ennättänyt sanoa puoliakaan siitä, mitä minulla oli kerrottavaa.
27. Muonavarojen katoaminen.
Aikaisin eräänä aamuna menin Neron kanssa lahdelle hakemaan kaloja. Niin pian kuin Nero oli saanut ne maalle ja minä rupesin niitä perkkaamaan, hyppäsi se mereen huvittelemaan siksi ajaksi. Perkkasin aina kalat, ennenkuin palasin majaan, ja annoin Nerolle suolet, jos en tarvinnut niitä linnuille. Nero oli sinä aamuna hyvin leikkisellä tuulella. Kun se uiskenteli vedessä, nakkasin kalanpäät sille, mutta sen sijaan, että se olisi syönyt ne kuten tavallista oli, kuljetti se ne takaisin minulle kalliolle. Nakkasin ne sille uudestaan monta kertaa, mutta se jatkoi vain kuljetustaan, ja äitini, joka oli tullut rantaan, sanoi:
— Luulen, että voit opettaa Neron, noutamaan takaisin nakattuja esineitä, koetapas. Heitäpäs tämä puunpalanen pään sijasta, jatkoi hän ja ojenti minulle keksinkappaleen.
Heitin ja Nero toi sen maihin kuten äsken kalanpäätkin. Taputin ja hyväilin sitä, koettaen sitten uudestaan ja menestyksellä.
— Nyt, sanoi äitini, on sinun opetettava se tottelemaan käskyä, kun lähetät sen noutamaan jotakin. Sano aina: "tuo Nero!" ja näytä sormellasi.
— Miksi minun pitää niin tehdä?
— Koska sinun pitää opettaa se noutamaan ei ainoastaan sellaista, jota sinä olet heittänyt veteen, vaan myöskin sellaista, jota et ole heittänyt. Ymmärrätkö?
— Kyllä, vastasin. Tarkoitatte, että jos näen jotakin kelluvan meressä lähellä rantaa, lähetän Neron sitä noutamaan?