— Äiti, tahtoisin kuulla koko elämäntarinanne. Tiedättehän kertoneeni kaikki, mitä tiedän itsestäni. Ettekö voi kertoa omaanne ja miehenne elämäkertaa? Sanoittehan kerran tekevänne sen jonakin päivänä. Muistatteko?
— Kyllä muistan, Frank, antaneeni jonkunlaisen lupauksen ja sanon sinulle nyt, että joskus täytän sen. Mutta en ole varma, ymmärrätkö tahi hyödytkö tästä kertomuksesta nyt niin paljon kuin vastaisuudessa.
— Mutta voittehan kertoa sen kaksikin kertaa, kuuntelen mielelläni sen taasen uudestaan. Kertokaa se siis minulle nyt — huvittaaksenne minua ja sitten toisten — hyödyttääksenne minua.
Äitini hymyili, joka harvoin tapahtui, ja sanoi:
— No hyvä, Frank, koska tiedän, että luopuisit päivällisestäsi milloin tahansa kuunnellaksesi jotakin kertomusta ja koska et tänään saakaan päivällistä, niin pidän oikeana suostua pyyntöösi. — Kummastako aloitan, miehestänikö vai itsestäni?
— Olkaa hyvä ja aloittakaa omalla elämäntarinallanne, vastasin.
28. Rouva Reichardt'in kertomus.
Olen erään lukkarin tytär muutaman suuren merikaupungin vieressä olevasta kauppalasta, Englannin etelä-rannikolta.
— Mikä on lukkari? kysyin, keskeyttäen äitini heti kertomuksen alussa.
— Lukkari on sellainen henkilö, joka johtaa seurakunnan laulua kirkossa ja avustaa pappia hänen tehtävissään. Isäni ei täyttänyt ainoastaan näitä velvollisuuksiaan, vaan oli myöskin opettajana kansakoulussa.