Vihdoin sai hän tietää, että tarvittiin lähetyssaarnaajaa selittämään kristinopin totuuksia sille villille kansalle, josta olen puhunut. Kun hänet valittiin tähän pyhään toimeen, niin päätti hän silloin, että ennenkuin hän lähtisi tästä maasta tuonne kaukaiselle työkentälleen, niin kävisi hän tapaamassa tuota hyvää, sanomatonta kristillistä rakkautta omaavaa olentoa, että he voisivat yhtyä samaan suureen kutsumukseen ja tukea toisiaan tärkeässä tehtävässään.
Olin kuullut kylliksi, jatkoi rouva Reichardt. Kaikki oli selvitetty ja olin täydellisesti tyytyväinen. — Hän kertoi vielä, että hän itse oli tuo köyhä poika, joka oli säästynyt raskailta kokemuksilta ja lopetti, pyytäen seurakuntaa tukemaan häntä esirukouksillaan.
Olin sellaisessa iloisten tunteitten pyörteessä, että muistan ainoastaan hämärästi, mitä sitten tapahtui. Muistan ainoastaan, että mennessäni kokouksesta kotiin kuulin pikaisia askeleita, jotka seurasivat minua, ja muutamien minuuttien kuluttua puhutteli minua jälleen sama ääni, joka äsken oli täyttänyt sydämeni sanomattomalla onnella. Olin liiaksi liikutettu voidakseni näyttää välinpitämättömältä Henrikin niin äkkiä tullessa lähelleni ja siksi pyörryin hänen syliinsä.
Hän kantoi minut lähimpään taloon, mutta toinnuin pian niin paljon, että voin jatkaa matkaani kotiin. — Viikkoa myöhemmin olimme naimisissa ja sitten riittivät muutamat päivät kutsumukseni välttämättömiin valmisteluihin. Jatkoimme sitten matkaamme satamaan ja nousimme laivaan, joka vei meidät tuhansien peninkulmien päähän merien yli, tuohon tuntemattomaan ja villiin maahan, joka oli määrätty lähetyspiiriksemme.
33. Veneen rakentaminen.
Rouva Reichardt keskeytti nyt kertomuksensa, koska hänen talousaskareensa, kuten ennen on sanottu, vaativat tarkkaa valvomista ja veivät melkein kaikki hänen aikansa.
Kasvitarha oli tähän aikaan mitä suloisimman näköinen. Siinä kasvoi monenlaisia vihanneksia ja kaikenlaisia taimia, jotka olivat itäneet kylvämistämme siemenistä. Olimme onnistuneet kasvattaa useita nuoria appelsiinipuita rouva Reichardt'in korista löytämistämme siemenistä ja ne lupasivat antaa meille paljon noita maukkaita hedelmiä. Herneetkin, jotka olimme luulleet kelvottomiksi ja kuiviksi, olivat itäneet ja olivat tervetulleena lisänä ruoassamme. En milloinkaan ole unhottava päivää, jolloin äitini ensimmäisen kerran toi pöytään kuivatun kalan lisäksi vadillisen höyryäviä perunoita. Nautittuaan tarpeeksi kummastuksestani ja ihastuksestani niitten miellyttävästä mausta, kertoi hän niitten ensimmäisestä ilmestymisestä Eurooppaan ja vähitellen enenevästä levenemisestä koko sivistyneeseen maailmaan.
Puhun nyt Euroopasta, koska toverini oli opettanut minulle suurimman osan maantiedettä ja myöskin muutamien muitten tieteitten alkeita. Erittäinkin oli hän kertonut minulle paljon Englannista, paljon enemmän kuin Jackson. Tunsin sen historian pääpiirteet ja kaikki merkillisimmät tapaukset ja minun täytyy tunnustaa, että olin vähän ylpeä tietäessäni kuuluvani niin suureen kansaan.
Pidin itseäni siihen kuuluvana, koska isäni ja äitini olivat englantilaista. Vaikka minua voitiinkin nimittää "pikku metsäläiseksi", ja luultavasti jäisinkin koko ijäkseni tälle pienelle saarelle, tunsin kuitenkin oikean kotini olevan tuossa suuressa maassa, josta äitini puhui niin lämpimästi Tärkein päämääräni olisi palauttaa äidinisäni käsiin tuo vyö, joka niin kummallisella tavalla oli joutunut haltuuni.
Usein ajattelin tuota suurta Englantia, jonka maine oli niin laajalti ja pysyväisesti levinnyt, ja kaipasin jotakin välinettä, voidaksemme lähteä nykyisestä olinpaikastamme hakemaan sen kunniakkaita rantoja. Mutta kuinka voisimme toteuttaa tämän toivottavan päämäärämme? Meillä ei ollut mitään keinoja päästä vankilastamme, johon sattumalta olimme joutuneet. Meillä ei ollut minkäänlaista veneen näköistäkään saarella, eikä työkalujakaan sellaisen rakentamiseen. Ja jos olisimme saaneetkin sellaisen aarteen, niin emme olisi voineet saada sitä veteen, koska saaren kallioinen ranta teki melkein mahdottomaksi minkään veneen vesille työntämisen.