— Kuulepas toveri, sanoi hän ja kääntyi minuun, sinä olet kunnon poika. Kuka on jättänyt sinut tänne saarelle tekemään meille kaikki valmiiksi?
— Olen syntynyt täällä, vastasin.
— Syntynyt täällä! Hyvä, saamme kuulla siitä huomenna. Nyt täytyy meidän korvata menetetty aikamme, sillä emme ole saaneet syötävää emmekä juotavaa sitten keskiviikkoaamun. — No joutuin, pojat! Pystytä teltta, Jim, tyhjennä vesi kattilaan ja lähetä alkuasukas hakemaan uutta rommia.
Sankko työnnettiin minulle ja palasin pian takaisin tuoden sen täynnä rommia. Kun näin, ettei miehillä ollut minkäänlaista kasaria, kävin hakemassa sellaisen.
— Sinä olet todellakin kelpo poika, sanoi perämies; missä sinä asut?
Onko sinulla jonkunlaista majaa tai luolaa, jossa oleskelet?
— Kyllä, vastasin. Minulla on maja, mutta se ei ole tarpeeksi suuri meille kaikille.
— Ei, ei, emme me aiokaan lähteä sinne, sillä meillä on kyllä tarpeeksi hyvä siellä, missä olemme, rommitynnyrin vieressä, mutta näetkös, poikani, meillä on mukanamme täällä myöskin eräs nainen.
— Nainenko, huudahdin! En ole milloinkaan nähnyt ketään naista.
Missä hän on?
— Hän istuu tuolla nuotion vieressä. Pyörähdin katsomaan ja näinkin erään joukosta vilttiin käärittynä ja päässään suuri olkihattu, joka kokonaan peitti kasvot. Nainen oli kuin mikähän tyllerö ja istui liikkumatonna tulen ääressä. — Sanoessani, etten milloinkaan ollut nähnyt naista, purskahti mies nauramaan.
— Mutta sanoithan, poika, syntyneesi tällä saarella, vastasi perämies vihdoin. Eikö sinulla sitten olekaan äitiä?