Päätin nyt kertoa hänelle vyöstä, johon timantit olivat kätketyt, joten olin pakotettu ensin lyhyesti puhumaan siitä, mitä Jackson oli sanonut. Hän kuunteli. Kerrottuani kaikki, sanoin:
— Mitä nyt teen, kun he eivät sano voivansa ottaa arkkua mukaansa, vyötänkö vyön ympärilleni, vai panenko sen kääryyn? Eli tahdotteko te kantaa sitä edestäni, niinkuin äitinikin tekisi, jos hän eläisi?
Hän ei vastannut vähään aikaan, mutta sanoi vihdoin paremmin itsekseen kuin minulle:
Kuinka tutkimattomat ovat sinun tiesi, oi Jumala!
En silloin ymmärtänyt — olen jälkeenpäin ajatellut ja hän on minulle itsekin sanonut, kuinka suuri hänen kummastuksensa oli, tullessaan tuossa säädyttömässä, pienessä metsäläisessä, joka eli yksinään asumattomalla saarella, tuntemaan hyvästä perheestä polveutua van pojan, vaikka tämä ei siitä tiennyt, ja jolla oli hallussaan suuri omaisuus, joka joskus maailmassa vielä; oli kuuluva hänelle. Oli varmaa, että hänen mielenkiintonsa minuun lisääntyi vain tunti tunnilta sitä myöten kuin kertomukseni edistyi.
— Hyvä, vastasi hän, jos tahdot luottaa minuun niin otan kyllä vyösi huostaani. Valitkaamme huomenna arkusta kaikki semmoinen, jonka tahdot ottaa mukaan, ja järjestäkäämme sitten kaikki niinkuin haluat.
Keskustelimme vielä noin tunnin, jonka jälkeen hän meni majaan; poistuttuaan varjostimen taakse sanoi hän, ettei hän välittänyt Nerosta, joten voin mennä nukkumaan milloin halusin. Kun en halunnut lähteä miestenkään luokse, tottelin häntä ja panin nukkumaan. En kuitenkaan saanut unta pitkään aikaan, sillä miehet melusivat hirveästi juopotellessaan. Eroaminenkin Nerosta painoi kovasti mieltäni, vaikka rouva Reichardt oli saanut minut melkein vakuutetuksi siitä, että eläin pois lähdettyäni alkaisi jälleen elää luonnollista elämäänsä, eikä ikävöisi minua.
Seuraavana aamuna nousin aikaisin ja menin Neron kanssa pyydystämään tarvitsemiamme kaloja. Jätin muutamia kalliolle aamiaiseksi merimiehille, jotka makasivat kaikki sikeässä unessa, ja palasin sitten majaan valmistamaan omaa ruokaamme. Rouva Reichardt tuli pian luokseni ja kun olimme syöneet aamiaisen, ehdotti hän, että istuttaisimme loputkin perunoistamme ennen kuin alkaisimme ottaa tavaroita arkusta. Kun kaikki perunat oli paloiteltu, kiipesimme rotkoon ja saimme työmme tehdyksi ennen päivällistä. — Ainoastaan muutamat miehistä olivat hereillään, sillä he olivat juopotelleet kauan viime yönä. Perämies oli yksi niistä, jotka olivat hereillään, ja hän kysyi minulta, mitä arvelin ilmasta, olisiko kaunista vielä huomennakin, jolloin he aikoivat panna veneen esille. Vastasin myöntävästi ja läksin rouva Reichardt'in kanssa majalle, panin kihvelin pois ja vedin arkun kentälle, valitakseni sieltä ne tavarat, jotka aioin ottaa mukaani.
Niitä valikoidessamme ja väliin puhellessamme tulivat miehet hakemaan kuivattuja lintuja, voidakseen sitten huomenna saada ne pian veneeseen; kahdella kerralla olivat kaikki kannetut rannalle.
— Oletteko syöneet kaikki perunat, jotka kannoitte tänne? kysyi yksi miehistä. — Meillä on vähänlaisesti ruokavaroja.