— Ei, ei, sovitelkaa ne vain kaikki perään, vastasi yksi miehistä jurosti. Rouva saapi istua, missä saattaa; hän ei ole meitä yhtään parempi.
— Pannaanko tämäkin mukaan? kysyin perämieheltä, osottaen pyyntinuoraa.
— Ei, ei, se täytyy meidän jättää, sanoi yksi veneessä olevista miehistä; tulemmehan muutenkin sullotuiksi kuin sillit tynnyriin. Ja kuule, Jim, nosta veneestä pois se vanha sahakin ja naulalaatikko, mitä me niillä teemme.
Sitten pystytettiin mastot ja vantit kiinnitettiin. Raa'at ja purjeet nostettiin veneeseen ja kiinnitettiin mastoihin valmiiksi nostettavaksi. Vene oli nyt aivan valmis lähtemään, rautakattila ja pari kolme muuta esinettä olivat vain vielä otettavat mukaan.
— Otammeko mesaanin, kysyi eräs miehistä, näyttäen mastoa, joka oli kalliolla?
— Emme, se purjehtii yhtä hyvin ilmankin, vastasi perämies; jätetään se. Ja nyt pojat, ojentakaa airot tänne.
Ne vietiin veneeseen, mutta niitä ei, keskellä olevan tynnyrin vuoksi, voitu panna pohjalle, vaan ainoastaan neljä airoa ja yksi keksi sidottiin paljon vaivan ja väittelemisen jälkeen veneen ulkopuolelle ja muut jätettiin kalliolle.
Perämies rupesi nyt neuvottelemaan miesten kanssa jostakin, jota miehet näyttivät vastustavan. En voinut kuulla, mitä asia koski, mutta perämies näytti hyvin vihaiselta ja pahantuuliselta. Vihdoin löi hän vihoissaan hattunsa kallioon ja sanoi:
— Siitä ei voi seurata mitään hyvää, ja muistakaa sanani, että sellaisesta ei ole ikinä ennen ollut eikä milloinkaan vast'edes ole mitään hyötyä. Tehkää niinkuin tahdotte, sillä olettehan kaikki minua vastaan, mutta sanon vielä kerran, että siitä ei hyvä seuraa.
Perämies istuutui sitten syrjään kalliolle, painoi päänsä polviin ja kätki kasvot käsiinsä.