— Kyllä, olen koettanut joskus, mutta en tiedä oikein, miten minun pitäisi. Jackson ei minulle sellaista opettanut.
— No, silloin opetan minä. Rukoilisinko nyt meidän molempien puolesta?
— Kuunteleeko Jumala teitä? Mitä sanoittekaan aamulla juuri vähää ennen pyörtymistäni?
— Sanoin sinulle, että on täällä muitakin kuin me ainoastaan, nimittäin hyvä ja armollinen Jumala, joka on kanssamme kaikkialla ja on aina valmis auttamaan, jos pyydämme.
— Tehän sanoitte minulle, että Jumala asuu tähtien tuolla puolella.
— Poika raukka, puhut, niinkuin Jumala olisi sellainen, joka ollen kaukana poissa, ei voisi kuulla rukouksiamme. Ei, niin se ei ole. Hän on aina hengessä luonamme, kuuntelee rukouksiamme ja lukee jokaisen salaisen ajatuksen sydämestämme.
Vaikenin hetkeksi ja ajattelin, mitä hän oli sanonut. — Vihdoin sanoin:
— Rukoilkaa sitten häntä.
Rouva Reichardt polvistui, rukoillen kirkkaalla äänellä ja palavalla hartaudella, epäröimättä ja keskeytymättä. Hän rukoili turvaa ja apua hädänalaiseen tilaamme — kaikkea, mitä tarvitseisimme elääksemme, onnellista pelastusta saarelta. Hän pyysi meille voimaa olemaan tyytyväisiä ja kärsivällisiä siihen asti, kun hän auttaisi meitä, rukoili että voisimme panna kaiken luottamuksemme ja toivomme häneen ja napisematta tyytyä siihen, joka näytti olevan hänen tahtonsa.
Tuo oli minulle jotakin aivan uutta ja hän oli niin kaunis siinä palavasti rukoillessaan, että kyyneleet kohosivat silmiini. — Noin minuutin kuluttua sanoin: