— Kyllä; näytän sinulle, miten se puretaan ja taas punotaan hienommiksi siimoiksi. Muista Frank, että olen lähetyssaarnaajan vaimo, joka on seurannut miestään kaikkialle. Välistä on meillä ollut hyvä ollaksemme, välistä olemme saaneet kärsiä samanlaista kuin sinä ja minä nyt, sillä lähetyssaarnaaja saa kokea paljon, niinkuin olet huomaava, jos joskus saat kuulla tarinani tahi paremmin sanoen mieheni tarinan.
— Ettekö tahdo kertoa sitä minulle?
— Kyllä, ehkä kerronkin jonakin päivänä. Mutta huomautan sinulle nyt vain sen, että minä hänen vaimonaan, jakaen hänen kanssaan vaarat ja puutteet, usein olen ollut pakotettu tekemään kovasti työtä ja hakemaan elatukseni, miten olen voinut. Englannissa eivät naiset työskentele juuri muualla kuin huoneissa, mutta lähetyssaarnaajan vaimo saa tehdä työtä miesten kanssa — useinpa niinkuin mies — ja oppii sentähden paljon sellaista, josta naiset tavallisesti eivät tiedä mitään. Ymmärrätkö minut nyt?
— Ymmärrän tietysti. Olen jo ajatellut, että näytte tietävän enemmän kuin Jackson.
— Sitä en luule, mutta Jackson ei nähtävästi pitänyt työstä, niinkuin minä. Ja nyt Frank, et suinkaan ajatellut silloin, kun niin vastahakoisesti rupesit istuttamaan perunoita muka jonkun toisen harhailijan hyödyksi, että istutitkin itsellesi ja saisitkin itse nauttia ystävällisen työsi hedelmistä? Niin, totta on, että usein jo täällä maailmassa hyvät työt palkitaan.
— Eikö sitten aina?
— Ei, lapseni, sellaista et saa luulla. Mutta jos ei niitä palkita tässä maailmassa, palkitaanhan ne sitten tulevassa.
— Tuota en ymmärrä.
— Uskon kyllä, ettet ymmärräkään, mutta selitän sinulle nämä kaikki, jos Jumala vain antaa minun elää. Odottakaamme sopivaa tilaisuutta.
Jatkoimme kalastamistamme myöhäiseen iltaan, jolloin olimme saaneet kaksikymmentäkahdeksan suurta kolmen tahi neljän kilon painoista kalaa. Rouva Reichardt ehdotti silloin, että lopettaisimme, koska meillä jo oli ruokaa neljäksitoista päiväksi.