PARONI PANTZARSKÖLD.
Hän suurta nimeäin ei kanna, jonka…
KATRI.
Hält' turhuutenne, rikoksenne ryösti,
Vaan jot' ei itse suinkaan tuhlannut.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Tuon vanhan virren tunnen. — Tarpeeksi
Jo hulluudesta maksoin nuoruuden.
KATRI.
Ei tarpeeks' vielä! Joka rikoksella
On sattumassa viekas ystävä,
Ku rankaistusta johtaa suojahamme. —
On vuotta vailla kaksikymmentä
Siit', jonka teille kertoa nyt tahdon. —
Te Tukholmahan matkasitte silloin,
Oil puolisonne joku viikko sitte
Teill' lapsen, tyttäreisen antanut. —
Vaan hyljättynä, kyyneleissä mie
Tääll' töllissäni tuudittelin lasta,
Myös tyttöstä, kuun kahden vanhaa vaan,
Ja tuokin teidän oil. — Ah, katkeraa
Oil aateskella osaa kummankin! —
Se kauhea oil aika! — Jumalanko
Oil rankaistusta — Provastilta kerta
Kun palasin, ma illan hämärässä
Näin lieskan metsän yllä nousevan.
Oil kartanonne valkeassa. Sinne
Ma kiiruhdin ja hengen kaupalla
Sain lapsen korjatuks', sen tänne toin.
PARONI PANTZARSKÖLD.
No?
KATRI.
Puolisonne kuoli kohta jälkeen.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Tuon tiedän kaikki.
KATRI.
Sit' ei kuitenkaan,
Ett' töllin tyttö nimeänne kantaa.
Kun hän, ku kulta-saliloissa syntyi.
On nimetöinnä noussut töllissä;
Ett' sormellani onnen armaat vaihdoin.
Se raiska, jonka rikoksenne määräs
Vaan murheesen, nyt loistehessa kukkii,
Kun hän, jon kätkyellä onni istui,
Sai kurjuutta ja vaivaa osaksensa.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Ei, tuot' en usko, koitella vaan tahdot?…
KATRI.
Kun kuolo suojaa vanhaa kolkuttaa,
Ja tunto kiusaantunut rauhaa toivoo,
Ei valhetella.