PARONI PANTZARSKÖLD.
Oil taivaan onni juuri,
Ett' Ehrnroth pääsi joinkin eheenä. —
Tää vasta sotaa, jota meillä käydään!
Tää järjestystä, hajajoukoilla
Kun toinen sinne, toinen tänne ryntää!
Ma kuulen voitoista, vaan itse voitto
On hedelmätöin kukka kruunussa,
Jon urho sydänverellänsä osti.
Niin kunnia jää saaliiks' maasta vaan,
Jon viljeliä verellänsä lauden
On kastellut ja luillaan kylvänyt.
VON STÖBERN.
Se toden totta, mitä lausutte.
Ois sodan loppua jo toivomista.
On maamme perikadon reunalla;
Vaan vähemmällä rauha saatanee.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Von Stöbern, mitä tarkoitatte?
VON STÖBERN.
Sitä,
Ett' ennen vähän alttiiks' annetaan,
Kuin kaikki uhrataan.
PARONI PANTZARSKÖLD.
No niinpä kyllä! —
Syyn Kantaa hallitus; se häpeää
Ja verta kokoo päällensä.
VON STÖBERN.
Jos maassa
Ois joitakuita, joissa pontta, mieltä
Ois vielä, ehkei kaikki tykkänään
Ois hukassa; vaan yhä harvemmassa
On miehen voima, miehen viisaus,
Mi tiensä tietää itse raivata. —
Te, herra, ootte osallisna olleet,
Niin kuuluu, Anjalaisten liitossa?
Ne miehet työhön käydä rohkenit.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Vai työhön käydä? — Niin, kuin kauppasaksa,
Ku sälyänsä markkinoille tuo,
Vaan ei kuin aateliset, vapaat miehet,
Kuin miehet, jotka onnen vaa'alla
Jo Suomen kohtaloa mittasit.
VON STÖBERN.
Te liian erillänne ootte täällä!
Miks' ette, herra, liity niihin, jotka
Nyt tapausten ohjaksissa ovat.
Tuo järki selvä, nimi ylhäinen
Ja lujuus, vaihetusten karkaisema,
Ois todellakin vahva turva niille,
Kut maata säälivät…
PARONI PANTZARSKÖLD, hetken mietittyänsä.
On myöhäistä
Nyt auttaa. Itse näätte sattumuksen
Jo estehettä arpaa lyövän siitä,
Min urhous ja vakuus saavutti.
Kun maltti, uskollisuus hyljätään,
Ja arkuus kurja neuvot kaikki kehrää,
On silloin aika elää kaihossa.
Lähtee ulos sivu-ovesta.