NELJÄS NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN AVAUS.
Ensimmäinen Kohtaus.
Rapp. Hurtti, molemmat aseissa.
RAPP, hillityllä äänellä.
Hän tännekäsin hiipi, luulen. — Hurtti!
Käy hiljaa tuonne päin ja tutki, etkös
Voi häntä siellä missään huomata,
Paa korva maahan, kuuleskele, etkös
Voi askeletta kuulla ruohostossa!
Vaan katso, ettei sinua hän nää.
Hurtti katoo puitten väliin.
En moista jahtia viel' koskaan käynyt,
Ja mielukkaammin karhua ma vainoon,
Se rehti leikki on, vaan käydä yöllä
Täss' väijymässä niinkuin karkulainen,
On kolkkoa ja ilkeätä juuri.
Ma yhtä paljon pelkään ilmi tulla,
Kuin pedon jäljet hukkaavani taas.
Vaan multa ei hän pääse. — Koskaan vielä,
Sen tunnustan, en miestä kohdannut,
Niin kärmeen ilkeätä kiusaamaan;
Mull' tuntui juur', kuin oisin kiinni ollut,
Kun tuumahansa olin suostuvinain!
Ja kuitenkin hän teeskenteli niin,
Ett' hullua en tullut viisaammaksi,
Vaan malta hiukkasen! — Mun tietä lystää,
Kuin pitkälle hän aikoo, mitä täällä
Hän sydän-yönä tahtoo vehkeillä?
Kai konnantyötä…
Hurtti tulee takaisin.
Ootkos mitään nähnyt?
HURTTI.
Ei, tyyntä kaikki on. Ma silloin tällöin
Vaan korpin kuulin suolla raakuvan.
RAPP.
Se ruokaa raakuilee.
HURTTI.
Uh, oikeinpa
Käy kamalalle! Tää on pahempaa,
Kuin kuulain eessä seisoa.
RAPP.
Hyi, lempo!
Et aaveita sa peljännekkään, Hurtti?
HURTTI.
En … mutta ellei heihin pysty kruuti
Ja kuulat.