PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi, joutuin! — Missä on hän? sinne viekäät!
Kentiesi puuttuu kultaa? Kaikki uhraan!
Ma kiitollisna teille…
VON STÖBERN.
Hiljaa, hiljaa!
Ois sana tärkeä teill' lausuttava.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi Mariaani! — Teitä kuulen, herra!
VON STÖBERN.
Mun kiirut käskee suoraan lausumaan. —
Ma luulen havainneeni, että täällä
Te ette viihdy, että nerollenne
Työ-alan laajemman te tahtoisitte
Ja nimellenne paikan arvoisamman.
Yks sana vaan, ja piiri loistavampi
Teill' aukenee, kuin toivoellen voitte
Ees aavistella.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Mutta…
VON STÖBERN.
Päähän asti
Ma pyydän lausua! — Ma varmaan tiedän,
Ett' sota loppumaisillansa on,
Ett' ylivoimaa turhaan vastustamme.
Teit' onni vartoo, helman avonaisen
Se teille herttahaisna tarjoilee.
Te piirin saatte uuden, suuremman,
Ja siellä neron kaiken voimalla
Eest' isänmaamme voitte työskennellä.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Ma kauhistun, kun mointa aattelen!
VON STÖBERN.
Ja mua kiittävänne luulinkin!
No, mik' on päätöksenne, paroni?
Ma venäläisten leiriin täältä lähden.
On kaikki valmisna; teit' ootan vaan.
Siell' tyttärenne saatte kohdata.
Ma häntä lemmin. — Tulkaat, onnea,
Mi siellä viittaa, älkaät hyljätkö.
PARONI PANTZARSKÖLD, ylevästi.
Mull' vieraanvaraisuuden maksaa tiette!
Pois kurja hylky! — Lausua en voi,
Kuin suuresti ma teitä ylönkatson.
VON STÖBERN.
Kentiesi luulette, ett' teitä peijaan,
Ett' loisto, onni, kunnia, jon tässä
Oon tarjonnut, ei teitä ootakkaan.
No, siitä tahdon antaa todistusta,
Jos vaatinette. Vehkeestänne teitä
Ei laita kenkään, ja jos laittaa tohtis,
Kuin helppoa on juoru joutava
Jo syntyessä teidän sortaa maahan.
Te kaikki saatte, ette loukkaa ketään.