MARIA.
Ken ootkin? Äänes kuullut olen ennen!
Ah, tuskallisna sydän sylkyttää.
ANNA.
Oi, ällös peljätkö, oon Anna.
MARIA.
Taivas!
Mull' päästö kerkee, tuskan hetket loppuu.
Anna kiiruhtaa sillä välin tupaan ja palaa takaisin
taluttaen Mariaa.
ANNA.
Ma hänen löysin; Herra, kiitos sulle!
Nyt sydämeni rauhaa, hoivaa saa!
MARIA.
Oi, salli rintahani sinun suljen,
Sa enkeli!
Syleilee Annaa.
Mull' enemmän kuin hengen
Oot antanut. Oi, kuinka köyhä oon
Nyt sua vastaan.
ANNA.
Kiitä Jumalaa!
Ma halpa palvelia hällä oon,
Ja kehnoja on kaikki häntä vastaan. —
Kas, pilvi tuulen eessä ennättää
Ja huoliansa laaksolohon itkee.
Ett' kukat siellä riemullisna kasvaa,
Ja lähtee sitte taas ja kiitää pois; — —
Vaan riemu, lempi täyttää kukkasen
Ja päivään päin se kiitollisna katsoo:
Oo kukka sie, kuin se, niin hellä, kaunis,
Mun, pilvenä, suo lempeäni itken! —
Vaan täällä emme viivytellä saa.
Kentiesi konnat kohta palaavat.
Jok' ainoo hetki vaaran tuottaa uuden.
MARIA.
Oi Anna kulta!
ANNA.
Metsän kautta pois
Me hiipikäämme. Kivärin ma kätken
Tok' ensiksi, jos meitä vainottais…
Ottaa kivärin, jonka Halonen jätti.