ANNA.
Niin, istua mun anna!
MARIA, johdattaa häntä puun luokse, jota vastaan hän laskee istumaan.
Taivas! Meitä
Ei kenkään auta. — Lausu, vieläkö
Sun haavas verta juoksee, enkelini?
ANNA.
Ma enkeli? — En! — Taivaan enkeleitä
En nähdä saa, en niitten kuorissa
Saa riemuvirttä laulaa konsanaan.
Mun kättäni on veri saastuttanna;
Sen saastan kyyneleet ei pestä voi.
Mun sieluani murha lannistaa,
Ja kylmä kammo syömessäni viiltää.
Oi Herra, enkö katumuksella
Voi velkoani maksaa? Täytyykö
Mun tuskissani kuljeskella aina?
Oi, ällös kuolon helmaan antako
Mun ennen vaipua, kuin armos mulle
Suo viilistystä syömen haavoihin!
Se syntiäkö oil, ett' väsyneenä
Ja pettyneenä elon riemuista
Ma ikävöitsin maahan korkeampaan,
Miss' sovituksen lähtehestä sielu
Saa virvoitusta juoda tuskilleen?
Ma riemullisna katsoin hautaan päin,
Ja kuolo armahampi oil kuin lempi.
Vaan nyt … nyt haudan yötä säikähdän.
MARIA.
Ei, Anna kulta, velka, rikkomus
Ei kättäs, sieluas oo saastuttanna!
Oi, ällös mieltäs suotta kiusatko! —
Sun kättäs sattuma oil johtamassa,
Ei malttamuksen aikaa ollut sulla;
Sa välikappaleena olit Luojan.
ANNA.
Se sattumaako? — Julma sattuma!
Mi synkeänä riippuu ylläni.
Mis oon ma rikkonut niin sortuaksein?…
Vaan vaiti, kurja! Valittaako kukka.
Kun tallattuna uupuu multahan?
Ei tutki hän, miks' sullotaan. — Kuin se
Ma päättää tahdon myös.
MARIA.
Oi, Anna kulta,
Et kuolla saa!…
ANNA.
Oi, että sydän voisi,
Ett' tietäisi! — Oi, rukoile mun eestäin.
MARIA.
Oo vaiti! — Askeleita kuuluu tuolta.
Toinen Kohtaus.
Edelliset, puitten piilossa. Kapteini von Stöbern.