VON STÖBERN, hoipertelee kalveana ja hermotoinna, kunnes ennättää puun luokse, jota vastaan nojailee. Maria ja Anna katselevat häntä hiljaisella hämmästyksellä.
On kohta loppu! — Voimat uupuvat.
Ma metsän syngikköhön kömpisin,
Ett' ihmissilmä hyljättyä ei
Sais nähdä, eikä viime tuskaani;
Vaan raajat tahtoa ei tottele,
Ja kuolon puuska syöntä jäädyttää…
On mennyt … tyhjään mennyt kaikki tyyni,
Mi hohdolla, jon hornan henki lainas,
Mun pillomuksen kuiluun viehätti,
Ja syömen valhe-unelmilla hurmas.
Ylt' ympäri ma aaveita vaan nään. —
Ne irvistellen velkaa, rikkomusta
Ja ijäisyyden tuskaa kuiskaavat.
— — — — — — — — — —
Oi, oonko valon tieltä hairahtunut
Niin pitkälle, ett' ijankaikkisuus
Ei piisaa taakse saattamahan sinne? —
Mull' piiramainen vaan on, ennenkuin
Pois täällä henkeni jo muuttaa täytyy!
— — — — — — — — — —
Sun vastahas, ku kaikki vallitset,
Ku lehdellä, jon tuuli irroittaa,
Voit mahtis näyttää, tahtos aikaan panna,
Sun vastahas ma nousin uhmaamaan,
Ja onnen ohjat johtavani luulin.
Mun murtanunna oot! — Kuin taivon tähdet
Sun sääntös rauhallista tietään käyvät,
Kun, niinkuin pilvi tulten raastama,
Mun uhmatyöni tyhjään raukenee…
Sun nään ma, ijankaikkinen! — — sun tunnen!…
Vaikk' yöhön ikuiseen mun tuomitset,
Vaikk' tuskani ei velkoain voi maksaa,
Ja huokaukseni ei luokses ennä;
Sull' kiitos, kuitenkin, ett' määrän sait
Mun rikoksilleni, ett' hedelmäksi
Ne eivät kypsyneet. — Sull' kiitos, Luoja!
— — — — — — — — — —
Ma rankaistustani, oi Herra, ootan,
Vaan käännä armos maahan köyhään päin,
Mun isänmaahani, jon — — — — pettää tahdoin!
Vaipuu polvillensa, kädet kasvoin edessä.
Oi, kauhealta tuntuu hetki tää!
Mun maa ja taivas hylkäs. Sydäntä
Ei löydy, eestäni mi rukoilis.
MARIA, lankee polvillensa von Stöbernin viereen.
Tää sydän eestäs tahtoo rukoilla!
Oi sie, ku ristinpuussa verta vuotain
Sait pahantekiälle, katuivaisna
Ku rippui rinnallas, sen lupauksen:
Viel' tänäpänä paratiisissa
Oot kanssani! — suo anteeks' kurjalle!
Sun armos, Herra, loppumatoin on!
Kaikk', kaikki lempes hellä maksaa taitaa!
VON STÖBERN.
Kaikk', kaikki … lempes … hellä … maksaa … taitaa!
Vaipuu kuolleena maahan.
Kolmas Kohtaus.
Eversti von Döbeln. Rapp. Kaksi sotamiestä, tulevat
äkkiä näyttämölle.
MARIA, joka on noussut seisoalle ja havaitsee Rapin.
Kah, Rapp! Oi tänne, tänne!
RAPP.
Ryökynä!
VON DÖBELN.
Miss' on nyt petturi, tuo Stöbern?