MARIA.
Kuollut!
Osoittaa Annaa.
Tänn' katsokaatte, herra! — Poskin kelvein
Ja verta vuotain surmaaja täss' makaa…
Kuin jaksat, Anna!… Oi, kuin olet kalvas!
VON DÖBELN.
Oh, nainen?
ANNA, nousten seisoalle.
Niin!… Ah, mua rankaiskaatte!
MARIA.
Niin, aatelkaatte, herra, rankaistus
Täll' enkelille, valkovaatteensa
Ku purppurahan kastoi meidän tähden.
VON DÖBELN, hetken aikaa Annaa katseltuansa.
Tuu, tyttö, onnea me vaihtakaamme!
Saa voittoni, saa maineheni sie,
Saa kaikki seppelehet, jotka onni
Mull' tanterella kunnian suo vielä,
Saa riemut, jotka elo tarjos mulle,
Ja siitä, tyttö, anna urhotyös!
Sit' urhotyötä siunaa isänmaa,
Ja taivahalla ei oo autuutta,
Niin armasta, kuin lausua kun taitaa:
Ma isänmaani pelastanut oon!
ANNA lankee polvillensa, hiljainen rukous huulilla ja kasvot kirkastettuna. Nousee sitte seisoalle, mutta vaipuu Marian syliin.
Oi, levähtää mun anna!…
MARIA.
Oi, hän kuolee!
ANNA.
Oon rauhaa saanut. — Valkoista ja tyyntä
On syömessäni. Terveisiä … äidill'!
Hän kuolee. Maria laskee hänen hiljaa puun juurelle maata.