Veneet, jotka olivat täynnä väkeä, lähtivät liikkeelle, paitsi viimeistä, jonka piti viedä sir John sotalaivalle. Jätettyhän vielä viimeiset sydämelliset jäähyväiset puolisolleen ja lapsilleen, astui hän veneesen, ja niinpian kuin se oli saapunut herttuan laivalle, nostettiin ankkuri ja lähdettiin liikkeelle täysin purjein.
Linnan tornista pilkotti valo läpi yön pimeyden; siellä seisoi Griselda ja tähysteli pitkän aikaa siihen suuntaan, jonne laivojen merkkitulet olivat kadonneet näköpiiristä, samalla kuin yöilma leikitteli hänen kiharoillaan ja suuteli hänen lumivalkoista otsaansa, jossa rajut ajatukset riehuivat sinne tänne.
Sir John huomasi laivansa takakannelta linnan tornista tuikkivan tulen, joka pienenemistään pieneni sikäli kuin koti jäi kauemmaksi, ja vihdoin näkyi se vain tuikkivana tähtösenä, lohdutuksen ja toivon tähtenä, jonka oli sytyttänyt tytär, joka kaikesta sydämestään rakasti isäänsä, joka ilolla olisi uhrannut sydänverensä hänen puolestaan.
Kun aamu sarasti, oli rannikko enää tuskin huomattavissa. Laivat ohjasivat etelään ja pysytteleivät siksi kaukana merellä, että rannikko näkyi vain sinertävänä juovana.
Herttuan ensimäisenä päämaalina oli Bute-saari, jossa oli sopiva maallenousupaikka, ja jonne herttuakunnan eteläisemmistä osista oli kutsuttu sotureita.
Toisen päivän illalla laskettiin maihin saaren lounaisrannikolle, jossa enemmän kuin kolmesataa hyvin varustettua ylämaalaista odotti herttuata ja tervehti häntä kaikuvilla ilohuudoilla.
Leiriydyttiin meren lähellä olevalle suojaiselle paikalle, jossa tuumiskeltiin, mihin toimiin olisi ryhdyttävä lähimmässä tulevaisuudessa. Ennenkaikkea neuvotteli herttua etevimpien miestensä kanssa paikasta, joka olisi soveliain ase- ja muonavarastopaikaksi.
Muuan aatelismiehistä ehdotteli Ealanin vanhaa lujaa linnoitusta, joka oli eräässä niemen käressä, ja jota kalliot ja hietasärkät suojelivat niin hyvin, että ainoastaan se, joka oli useampia kertoja kulkenut tämän vaivaloisen, melkeinpä läpipääsemättömän tien, voi löytää sinne. Meren puolelta oli linna melkein luoksepääsemätön sitä ympäröivien särkkien ja karien takia.
Tähän ehdotukseen herttua täydelleen suostuikin, ja päätettiin, että varhain seuraavana aamuna piti muutamien veneiden purjehtia anastamaan linna, jossa oli vain mitätön suojelusväki.
Niin kävikin. Urhoollinen Rumbold valittiin retkikunnan johtajaksi.
Puolen päivän ajoissa seurasivat toiset veneet perässä.