"Me saavumme täsmälleen", vastasi herttua — "ja lopuksi, vielä kerran olkaa sydämellisesti tervetullut joukkoomme, sir John Cochrane!"
Tämä kiitti näistä vilpittömästä sydämestä lähteneistä sanoista ja lähti sitten linnaansa, samalla kuin herttua miehineen lähti laivoihin; molemmin puolin alettiin kuumeisella kiireellä varustautua yöllisiin hommiin.
Illan tullessa valaisi sir Johnin linnan mahtava nuotiotuli, jonka liekit kohosivat yhä korkeammalle pilviä kohti. Laaksoissa ja vuorilla, tuvissa ja mökeissä, kaikkialla, missä vain ylämaalaisia asui, syntyi eloa ja liikettä. Aseellisia miehiä näkyi kaikilla poluilla ja teillä, ja ennen pitkää täyttyi linnan piha aseellisilla joukoilla.
Täällä saivat ne linnan herralta tietää syyn, miksi hän oli heitä kutsunut aseisiin. Sydämellisin, innostuksesta hehkuvin sanoin puhui hän heille Skotlannin ikivanhasta vapaudesta ja niistä pahoista aikeista, joita Englannin vihatulla, verenhimoisella itsevaltiaalla oli mielessä. Riemuhuudoin vastattiin hänen puheesensa ja aivan varmaan ei näissä miehissä ollut ainoatakaan, joka ei ilomielin olisi seurannut herraansa taisteluun tuota heille aivan tuntematonta kuningasta vastaan.
Jokseenkin samoihin aikoihin saapuivat herttuan veneet rannalle, ja
Rumbold lähestyi linnaa noutaakseen sieltä tulevia taistelutovereita.
Sir John astui nyt etupihalle puettuna täyteen sotavarustukseen vaimonsa ja lastensa ympäröimänä, jotka itkien pyysivät taivaasta menestystä rakastetulle puolisolle ja isälle, sillä he kaikki tiesivät hyvin, että tämän sotaretken täytyi päättyä joko kunniakkaasen voittoon tai häpeälliseen kuolemaan; Jaakko ei koko elämässään ollut tuntenut sääliä eikä armeliaisuutta.
Mutta olipa yksi, joka ei itkenyt; se oli pitkä, kaunis neiti, jolla oli liehuvat kiharat, ylpeät, käskevät kasvojen piirteet ja säihkyvät silmät. Se oli Griselda, linnanherran vanhin tytär ja samalla hänen lempilapsensa, hänen reipas metsästystoverinsa, kun hän yli kivien ja kantojen ajoi takaa upeita hirviä.
Hän tarttui vain lujasti isäänsä käteen ja huudahti: "Oi isä, mitenkä mielelläni olisin mies sen sijaan, että olen vain heikko, avuton nainen!"
"Niin, Griselda, ymmärrän kyllä toiveesi syyn, ja olen vakuutettu, ettei löytyisi urhoollisempaa soturia vanhan Skotlannin vapauden puolesta kuin sinä. Mutta, lapseni, sinun paikkasi on täällä kotona; kun isäsi on kaukana kotilieden äärestä, niin astuos sinä hänen sijaansa täällä kotona ja hoida kaikkia."
"Kyllä, isä, sen olen tekevä parhaimpani mukaan."