"Sir John Cochrane!" huudahti hän, "vanha ystävä ja toveri! Tervetullut olkaa joukkoomme! Tiesinhän, ettette jättäisi Argyle ystäväänne pulaan, kun kysymyksessä on pelastaa Skotlanti verisen Jaakon ikeestä."
"Mac Callum More!" vastasi puhuteltu, "Skotlannilla on ollut surullinen aika sen jälkeen kun läksitte maanpakoon; suokoon Jumala päivänpaisteen palata Teidän mukananne! Minkä voin, sen tahdon tehdä auttaakseni hanhettanne onnelliseen loppuun. Tässä on kysymyksessä voitto tai — kuolema."
"Niin, se on myöskin minun mielipiteeni", herttua vastasi, "ja siksi olenkin minä sekä nämä urhoolliset hollantilaiset varustautuneet kukistaaksemme Jaakon vallan Skotlannissa. Meidän laivamme ovat varustetut Hollannin hallituksen tieten ja sen suosiollisella luvalla, meillä on mukana siksi paljon ampumavaroja, että me niillä voimme varustaa koko sotajoukon. Asettukaa tänne meidän luoksemme ja kuunnelkaa, mitä laivaneuvosto on päättänyt. Mutta tarttukaa ennen kaikkea pikariin ja tervehtikää yhteisiä ystäviämme ja sotatoveriamme."
"Tervetuloa, sir John Cochrane! Tervetuloa meidän piiriimme!" kaikui aatelismiehelle tervehdykseksi, kun hän asettui herttuan urhoollisten toverien joukkoon ja jännitettynä kuunteli herttuan kertomusta.
"Aikomuksemme on", alkoi tämä, "etsiä herttuakuntani Argyleshiren rannikolta paikka, jossa me luoksepääsemättömien kallioiden turviin voimme kätkeä laivamme ja viedä maihin varastomme. Se tulee myöskin olemaan niiden urhoollisten skotlantilaisjoukkojen kokoontumispaikkana, jotka minä kaikessa salaisuudessa kutsun aseisin ja minä tiedän, että kaikki, joille minä annan tiedon kutsunnasta, viipymättä saapuvat sinne. Niin paljon kuin varastostamme riittää, varustamme ne aseilla, ja sillä aikaa kuin osa sotavoimistamme vartioi laivoja, etenen minä joukkoineni vanhaa pääkaupunkiani Invernayta kohti. Jos tämä kaupunki vain on vallassani, niin olen minä herra omalla maallani eivätkä koko Englannin sotavoimat voi karkoittaa minua kotimaani korkeilta tuntureilta. Sieltä saamme lujan liikunta-aseman, josta me sitten voimme ryhtyä sotatoimiin tuota Englannissakin kammottua tyrannia vastaan, jonka toivon olevan voitetun ja masennetun ennen vuoden loppua. Mitä sanotte tästä suunnitelmastamme?"
"Suunnitelma on oivallinen", tuumi sir John, "ja jos jokainen tekee velvollisuutensa, on se myös onnistuva, ja kun minä yhdistän joukkoni teikäläisiin, on käskettävänänne kymmenen tuhatta urhokasta skotlantilaista, jotka kalpenematta voivat katsoa vaikka minkälaista vihollista silmästä silmään, ja jos me saavutamme vain yhdenkin voiton tyrannista, niin yhtyvät kaikki skotlantilaiset meidän lippujemme alle."
"Nämät sanat, sir John, ovat minusta yhtä suuriarvoiset kuin tuhat soturia", huudahti herttua iloisena; "sillä minä en pidä Teitä ainoastaan urhoollisimpana skotlantilaisena vaan myöskin miehenä, jolla maamme asioissa on enimmän kokemusta. Mutta sallikaa minun nyt kertoa Teille se ilosanoma, että meillä Hollannissakin on lukuisa joukko ystäviä, jotka lähettävät meille kaikellaisia tarpeita sen mukaan, kuin tarvitsemme. Niin, jos alusta alkaen onnistumme aikeissamme, voimme ehkä toivoa suoranaista apua Hollannin hallitukselta. Ja silloin luulen voivani vakuuttaa, että Jaakko kohta on menettänyt kannatuksensa Englannissa, ja Wilhelm Oranialainen anastaa hänen valtaistuimensa."
"Nehän olivat erittäin ilahuttavia uutisia", puhkesi Cochrane sanomaan, "ja minua ilahuttaa etenkin se seikka, että asia on suunniteltu niin suurella huolella. Mutta aika on kallista! Riennän nyt takaisin linnaan ja lähetän viestinviejät; jo tänä iltana on suuri roihu loimuava korkeimmalla vuorellani. Kaksi tuntia puolenpäivän jälkeen on kuusisataa hyvinvarustettua skotlantilaista seisova valmiina linnani pihalla. Onko laivassanne tilaa heille?"
"Kyllä!"
"Sepä hyvä! Tulkaa sitten tänä iltana laivoillenne linnani alapuolella olevaan lahdekkeesen ja lähettäkää veneitä maihin, siellä on erinomaisen hyvä maallenousupaikka."