He hiipivät varpaillaan — Maija etunenässä. Hän avasi varovaisesti etehisen oven, meni salin läpi sänkykamarin ovelle, seisoi siinä hetken sykkivin sydämin, kurkisti avaimen reiästä — ja avasi vihdoin päättävästi oven.
Kaikki seurasivat sisään.
Siinä makasi pastori sängyssään, valkohapsisena, jäykkänä ja suletuin silmin.
Väki katseli häntä uskaltamatta liikahtaa. Nyyhkittiin ja seistiin noloina. Pari vanhempaa vaimoa näyttivät liikutetuilta — he olivat leskiä. Miesten silmistä ei voinut mitään päättää. He seisoivat jäykkinä. Nuori väki näytti iloiselta: oli hyvä, ettei hän enään ollut heitä estelemässä.
— Jos pastorska olisi elänyt! — keskeytti Maija vaitiolon. — Siinä oli harvinainen rouva.
— Liian hyvä hänelle.
— Älä sano niin!
— Eikö hän laihtunut sentähden, ettei saanut kylliksi ruokaa! Hänen piti kurittaa lihaansa, tietysti.
— Eikö hän vielä sulkenut rouvan piaanoa! Oli syntistä soitella.
— Jumalan kiitos, hän ei saanut lapsia.