Kirjettä ei löytynyt. "Poika varmaankin on saanut sen käsiinsä, pureskellut rikki taikka polttanut sen". Ja akka, joka varmaankin on enemmän huolissaan poikansa hädästä kuin kornetin, sanoi äreästi: "herra menee Lehtosaareen, siellä saatte asioista selkoa. Herrasväki lähti sinne päin, ja Agnes neiti oli juuri hiljattain Hermina neidon luona".
Kornetti jätti markan tuon punaisen kaulan plaastariksi, morkkasi ja moitti puoli-ääneensä sekä kantoa että vesaa, riensi sitten Kiilto ratsunsa luo, joka herraansa odotellen oli pihasta syönyt syksyn viimeiset ruohot, ja hypähti sen selkään.
Nyt Lehtosaareen. Sinne oli lähes penikuorman matka. Kiilto tunsi kannustimet ja lähti nelistämään.
Joki juoksee maantien poikki. Silta on rikki revitty, sitä parannetaan parasta aikaa. Kyllä löytyy toinenkin tie, — mutta se vie virstan verran väärään. Yks kaks vain ja Kiilto kuorskuen ui rohkeana aalloissa, jotka viruttavat vaahdon sen kaulasta ja kuonosta sekä suutelevat satulalla seisovan ratsastajan jalkoja.
Vähän matkan päässä katseli tuota temppua kaksi matkustajaa.
"Kuules, muori", sanoi heistä toinen, "luulenpa, että Ahti itse tuossa mustan hepon seljässä ratsastaa alas virtaan".
"Eipä, vaari", virkkoi toinen, "minä luulen tuon olevan sulhon, joka ratsastaa lemmittynsä luokse".
"Usko minua, akkaseni!"
"Usko minua, ukkoseni".
Ja "usko minua, kultani", kun sanon, että ratsastaja jo on toisella rannalla; ja eteen päin, eteen päin kiitää hän kautta maitten ja metsien.