Rouva D. Oikein "intrigantti" elävä.

Rouva M. Niin kyllä! Noh … kornetti tuli kotiinsa vallan onnetoinna, tahtoi rahaa isältänsä, joka ei sitä hänelle antanut.

Rouva D. Jaa, jaa, ukko on ehkä kovin ahne. Noh! tuon loppu-asian minä kyllä tunnen. Kina syntyi isän ja pojan välille. Everstinna tuli sinne myöskin; he sanoivat toisillensa "sottisseja"…

Kuiskuttaja. Väärin!

Rouva M. Niin, siitä syntyi perhe-kahakka. Kornetti ratsasti pois vihan-vimmassaan, tuli metsätaloon eikä löytänyt asujamia kotona — he olivat lähteneet poijes; tästä joutui kornetti vallan mielettömäksi, ratsasti sinne ja tänne sekä tapasi vihdoin erään tuttavan, jonka hän vaati kaksin-taisteluun.

Kuiskuttaja. Väärin.

Rouva D. Niin, ja sitten hän yöllä kannettiin kuolleena kotiin vanhempiensa luo. — Mutta mihinkä K:n perhe joutui?

Rouva M. Asian laita on näin: Heille tuli väkeä, jotka väkisin tahtoivat panna kiinni paroni K:n. Silloin paroni ja paronitar riensivät Herminan kimppuun, rukoillen häntä niin, että hän sydämmen-tuskassaan myöntyi kaikkeen, mitä he vain pyysivät. Sukukartanon-omistaja puhutteli velkojia ja lupasi maksaa heitä muutaman päivän päästä. Ja sitten hän vei Herminan Tukholmaan, siellä piti heitä kuulutettaman kolmesti yhtenä pyhänä ja oitis sitte vihittämän; tämän piti käymän suurimmassa hiljaisuudessa ja tulisessa kiiruussa, sillä kaikki, ja varsinkin G., pelkäsivät he nuorta H:ta.

Rouva D. Mutta mikä siinä oli esteenä, ett'ei häistä mitään tullut?

Rouva M. Se, että Hermina tuli kipeäksi ja melkeinpä puolihulluksi, aivan kuten tämä "Klamenttiina Kantsonissa" — eräässä romanissa, kait Patronessa sen tuntee — ja hän oli melkein loppua tekemäisillään elämästänsä.