"Arvattavasti siis luette historian kertomuksia? — net tosiaan kyllä ansaitsevat lukemista".
"En juuri historian kertomuksia", sanoi Julia taas iloisesti ja rohkeasti, "mutta sitä halukkaammin muita kertomuksia, siis ilman pitkiä puheita — jos setääni haluttaa tietää, minkä kaltaisen lukemisen nauttimista varten tahtoisin olla ruokaa, juomaa ja unta vailla, niin tunnustan sen olevan romanien".
Vanha herra nosti kätensä ja katsahti kauhistuen ylöspäin. Hänen muodostaan päättäen tuli helposti siihen luuloon, että Rousseaun sanat: "jamais fille sage n'a lu de romans" [viisas tyttö ei ole koskaan lukenut romaania] olivat saattaneet häntä kammomaan noin vaarallista lukemista.
Julian puhuessa suoraan ajatuksensa, näkyi vähän moittiva katse melkein jokaisen silmissä. Paronitar oli varsin hämillään sukulaisensa tähden. Ainoastaan provessori hymyili hyvän-tahtoisesti ja kornetti kiirehti sanomaan:
"No se ei suinkaan ole mikään kumma asia, jos romania lukeekin semmoisia, joita nyky-aikana kirjoitetaan. Rouva Stael'in Corinna on minulta vienyt yhden yön unen, ja Walter Scottin Rebecka on kolmeksi päivää ottanut minulta ruokahaluni!"
Julia katsoi suuresti kummastuen veljeensä. Emilia myöskin loi suuret sinisilmänsä kysyväisesti hänen puoleensa, mutta tämä ei ollut noita silmäyksiä huomaavinaankaan.
"Minun tyttäreni ei koskaan saa romanikirjallisuutta lukea", sanoi paronitar S., ja pannen suunsa oikein suppuun istui hän paremmin sohvan perälle, katsellen uhkean saalinsa liepeitä.
"Oih, täti hyväni!" sanoi rouva M. hymyillen ja päätään ravistaen, "mitä hänen siis pitää lukeman?"
"Hänen ei tarvitse lukea ollenkaan mitään!"
"Erittäin oivallista!" huudahti vanha herra.