"Niin, niin, perustusta, perustusta!" kirkasi vanha herra.
"Hyvillä romaneilla", jatkoi provessori, "minä tarkoitan niitä, jotka, ikään kuin hyvät taulut, kuvaavat luontoa todellisesti, millä on etuja, joita ei muissa kirjoissa löydä yhtä suuressa määrin. Net kuvaavat ihmis-sydämmen historiaa; ja kenellekkä nuorelle, joka tarkasti tahtoo tuntea itseänsä ja kanssa-ihmisiänsä, eikö tämä kirja olisi hauska ja arvokas? Maailma on siinä vilkkaimmalla tavalla kuvattuna moninaisissa vaihtelevaisissa muodoissaan; ja nuoriso näkee tässä silmiensä edessä piirrettynä tuon maan, missä sen piankin on alkaminen pitkää elämän-matkaansa. Kaikki rakastettavat ja hyvät avut ovat romanissa runollisessa ja viehättävässä hohteessa. Nuorta hehkuvaa sydäntä miellyttää tässä kaikki hyvä ja oikea, mikä ehkä karkeammassa ja vakavammassa muodossa olisi joutunut sille vasten-mieliseksi.
"Samati ilkeys, pahuus ja kaikkinainen halpamielisyys on kuvattuna koko inhoittavassa muodossaan, joten me opimme niitä ylenkatsomaan, vaikka olisivatkin maailman loiston ja komeuden verhossa, kun sitä vastoin jalous, vaikka kaiken maailman kurjuuksien kanssa taistellen, meitä innostuttaa ja ihastuttaa.
"Tuo totuus, että ihminen sydämmessään tuntee palkinnon hyvistä ja rangaistuksen huonoista töistään, vaikka usein kyllä hänen ulkonaisissa kohtaloissaan ei siitä näe pienintäkään jälkeä, tulee romanissa näkyviin selvästi ja vilkkaasti sekä sillä voimalla, jota meidän tulee antaa jokaiselle siveelliselle totuudelle, tehdäksemme sitä yleisesti käsitettäväksi ja hyödyttäväksi.
"Ja muuten on aivan luonnollista, että ylevämielinen nuoriso hyvänä ystävänänsä rakastaa romania, koska hän siitä löytää kaikki net innokkaat, jalot ja ihanat tunteet, jotka liikkuvat hänen omassakin sydämmessään, ja mitkä siellä ovat synnyttäneet ensimmäiset taivaalliset aavistukset autuudesta ja kuolemattomuudesta".
Sydämmellinen ihastus kuvautui Julian suloisissa kasvoissa, ja hän kiirehti provessorin luo, jolle hän ei nyt antanutkaan sokeri-kiehkuraa, vaan hartaan lapsellisen syleilyn; sanoen: "tuhansia kiitoksia, tuhansia kiitoksia, minä olen tyytyväinen, varsin tyytyväinen!"
Vanha herra huokasi, katsahtaen taivasta kohti.
Arvid luutnantti ei näyttänyt "varsin tyytyväiseltä", mutta söi ehtimiseen sokerileivoksia.
Setä P. nuokkui ja noikkasi; kornetti vakuutti, ett'ei tuo mitään suostumuksen osoitusta ollut.
Provessori puolestaan näytti tyytyväiseltä, ja isällisesti suuteli hän ensin tuon hilpeän tytön kättä ja sitten hänen otsaansa.