Niin mä loistoosi saan,
Oi mun ruhtinaani! täält' mullasta maan
Kun päätäni nostaa…
Tässä rupesivat hänen kyyneleensä vuotamaan, ja toisella nuotilla lauloi hän nyt itkevänä sekä katkonaisissa jaksoissa:
Oi äiti, oi äiti!
Helmahas sulje
Eksynyt raukka,
Langennut lapsi!
Opeta häntä
Rukoilemaan…
……….
Hellitse häntä,
Viihdytä häntä!
Oi äiti, oi äiti!
Sulje ma syliis,
Painele vasten
Rintaasi hellää!
Anna mun tuta
Lempeä taivaan,
Sykkäilevästä
Sydämmest' äidin!
Ah! sit' en koskaan
Tuntea saanut.
……….
Yksin mä kuljin,
Yksin mä lemmin,
Yksin mä kärsein,
Haikean haikeast'!
……….
Yksin mä lemmin
Kuolemassainkin.
Oi äiti, oi äiti!
Vie minut täältä
Mailmasta luokses
Kiusauksesta!
……….
Välkkyvä liekki
Tomusta kutsu!
Pimeydestä
Valohon nosta!
Kamala ukkosen jylinä, joka kajahteli koko linnan lävitse, keskeytti hänen lauluansa. Sitte seurasi aina kiihtyneempänä jyrinä jyrinän perästä; hirveä myrskyinen tuuli rupesi myöskin raivoamaan.
"Onko kukaan täällä?" kysyi sokea. Minä menin hänen luoksensa. Hän sanoi: "minä kuulen soitannon, joka minulle hyvää tekee. Vie minua akkunan luokse!"
Sinne tultuansa laski hän käsivarret ristiin rintansa päälle ja käänsi kasvonsa taivasta kohti. Salamat leimahtivat hänen ihanille, kalpeille kasvoillensa, ja hirveät ukkosen jyrähdykset näyttivät surmalla uhkaavan sitä olentoa, joka ikään kuin kerskaavalla ilolla kohotti levollista otsaansa turmion henkiä kohden.
Olipa ikään, kuin Liisin sydämmeen vähitellen olisi syntynyt kiihkeitä tunteita ja luonnon taistelot löytäneet hänen sielussaan vastakaikua. Äkkiä huudahti hän: "minä näen jotakin, liekkikäsi tulisine sorminensa välähti silmieni ohitse!"