"Isä," vastasi neito, nöyrästi notkistaen päätänsä, "kotini oli
Manalassa, mutta laulusi antoi mulle rakkaudessa kauniimman kodin.
Kerran ennenkin palautit kaikkivoivalla laulullasi nuorukaisen hengen
Tuonelan tuvilta. Isä, solmios sanat sanoihin, ellös salli Suomen
nuorukaista viedä pimeään Manalaan!"
Ylöspäin kohosi vanhuksen katse hänen vastatessaan: "Tuonen neito, minunkin valtani väistyy voimakkaamman tieltä. Vaka, vanha Väinämöinen lähtee pois. Etsi häntä, joka on voimakkaampi laulua, sillä hän on rakkaus, joka on voimakkaampi sanojen tietäjää, sillä hän on itse sana."
Vanhus lähti ja yöhön ja murheeseen jäi Kalmatar, sillä ei hän tiennyt kusta etsiä häntä, joka auttaa taitaa.
Silloin kuului kaukaa hiljainen laulu, rukous Korkeimman puoleen taivahissa. Tähtönen tuikahti kirkas taivahan laella ja Kalmatar vaipui polvillensa, mutta ei rukoillut, sillä hän ei tietänyt rukouksen sanoja. Mutta hänen polvistuessaan tuli hänen luoksensa se Kaikkein Voimallisin, jonka edestä vanhuksen oli täytynyt väistyä.
Riemusta vavisten tarttui neito hänen hohtavan, valkean vaatteensa liepeeseen ja painoi päänsä alas. Ja taivaallisesti hymyillen ojensi Kaikkivaltias kätensä ja neidon olkapäille kasvoi välkkyvät siivet ja taivaallisen valon loistossa polvistui, miekanterä maahan käännettynä, haavoittunut nuorukainen. Mutta kun Taivahinen taas poistui, vaipui nuorukainen vaalenneena maahan ja neito kumartui hiljaa hänen puoleensa, vapautti suudelmalla hänen henkensä ja lensi sen kanssa ei enää Manalaan, vaan autuaitten asuntoihin, korkeampahan kotihin.
SALIK SARDAR KHAANIN PUOLISO.
Päivyen koi
Laski jo, kullaten pilvet.
Hehkuen hohtaa taivas, maa.
Säihky-aallot, loistoisat liekit,
Hattarain helke vapaa tää,
Min lausutte, oi?
Tahdotte kai
Päivästä kertoa, tuosta
Loistossa lännen mi asustaa,
Vihaa yötä, syvyyttä tutkii?
Sinnekö mieltäin taivuttaa?
Min tahdotte, oi?
Itä, sä yö,
Uinuvat ruususet tuudit
Pehmeillä tuoksupatjoillaan.
Hiljaa häilyy utuinen huntu,
Satujen impein verho tuo!
Oi, haaveiden maa!
Ruusujen maa,
Itä, sä satujen kehto,
Valjun, vienon Suomen laulun
Rikas, lämmin, kukkaisa sisko,
Tumma, hehkuva itä, oi,
Sä lumosit mun!