Ja silloin kohahti suostumussohina tuvan lavitsoita pitkin. Vihoissansa poistui ristin mies, sanoen: "Voi teitä, te pakanat! Onnettomuus on teidät musertava ja vielä te nyt hylkäämäänne kasteen armoa kerran kerjäätte!"
Pitkä aika oli kulunut ja Saimaanniemen suku oli viimeinkin joutunut melkein häviöön. Taukoomattomat taistelut olivat sitä vähitellen kuluttaneet. Siellä istui nyt takan ääressä jäljellä ainoastaan kolme ijäkästä veljestä, kolme harmaapartaista vartijaa. Kaikki heidän poikansa olivat kaatuneet, paitsi nuorin, Saivo, ja hänen kuudessa reippaassa pojassaan yleni nyt Saimaanniemen suvun toivo.
Mutta Saivo oli lähtenyt metsään opettamaan vanhempia poikiansa taistelemaan metsän kuningasta vastaan ja kotona takan ääressä istuivat nyt nuo kolme hallipartaa ja Saivon vaimo, Ylpytär, nuorempain lasten kanssa. Silloin astui taas sisälle ristin mies, tervehti uhkaavin sanoin ja lausui: "Vanhat pakanat haudan partaalla, pelastakaa sielunne kadotuksesta! Nuori nainen, kuuden pojan äiti, pelasta poikaisi sielut! Suostukaa pyhään kasteeseen ja Ristiinnaulitun merkkiin! Ettekö ole nähneet, miten teitä kirous seuraa! Miehenne ovat kuolleet, ainoastaan vanhuksia ja lapsia on jäljellä. Nöyrtykää Herran rankaisevan käden alle!"
Silloin suuttuivat ukot uunin vieressä ja Ylpytär kavahti pystyyn ja sanoi: "Laittau matkoihisi mies! Ei jauha taikasi Ylpyttären sydäntä jauhoksi, mahtavampaa sen silloin olla pitäisi! Mene, etteivät Saivon pienet lapset sinua pois kantaisi!" Ja ristin mies meni, mutta hänen sanansa eivät olleet lempeyden sanoja, vaan vihan ja kirouksen.
Vielä asui hajallaan metsien syvyydessä, kankaiden ja järvien takana miehiä, jotka eivät olleet vieraan vallan alle taipuneet. Toisinaan, kun eivät enää muuta voineet, olivat he alistuvinaan muukalaisten ikeen alle, mutta nousivat taas kapinaan, milloin siellä, milloin täällä. Mutta Saivo sanoi: "Ei yksityinen helposti karhuakaan kaada, saati sitten vihollista. Useat saattavat voittaa, missä yksityinen kaatuu." Ja hän jätti kodin Ylpyttären ja lasten huostaan ja samosi kautta sydänmaitten ja metsien kehoittamaan kaikkia Suomen heimosta vielä jäljellä olevia, niin Hämäläisiä, kuin Karjalaisia ja oman heimonsa miehiä, nousemaan aseihin yhteistä vihollista vastaan.
Mutta Ruotsalaiset ottivat Saivon vangiksi, sanoivat häntä kavaltajaksi ja surmasivat hänet. Ja Ylpytär lähetti ulos vanhimman poikansa ja sanoi: "Mene Ruotsalaisten luo, opi heidän temppunsa, että voisit heidät voittaa ja isäsi työn täyttää! Opi isänmaasi pelastajaksi ja isäsi kostajaksi!"
Poika lähti. Mutta vuosi vieri, eikä häntä kuulunut. Ja Ylpytär sanoi toiselle pojallensa: "Mene Ruotsalaisten luo, opi heidän temppunsa, jotta voisit heidät voittaa ja isäsi työn täyttää! Opi isänmaasi pelastajaksi ja isäsi kostajaksi!"
Poika lähti. Mutta vieri vuosi, eikä häntä kuulunut. Ja Ylpytär sanoi kolmannelle pojallensa samoin, kuin oli molemmille toisille sanonut.
Mutta vuosi kului ja tupaan astui taaskin ristin mies ja sanoi: "Nainen, onko Herra sinua nyt kyllin koetellut? Miehesi ja molemmat vanhemmat poikasi ovat kuolleet. Onko sydämesi nyt nöyrtynyt?"
Vaan Ylpytär vastasi: "Houkkio! Siitäkö nöyrtyisi sydämeni, että rakkaimpani ovat miehinä eläneet ja Suomenmaan puolesta kuolleet? Nyt vasta saatan ylpeillä! Ja vielä elää heidän työnsä täyttäjä."