"No niin," jatkoi Ibrahim, "neito raukat, jylhäin vuorten herttaiset kukkaset, jotka olen tahtonut ihaniin puutarhoihin siirtää, seuratkaa minua!"
Koko neitoparven seuraamana kiiruhti Ibrahim kannelle. "Katsokaa tuonne! Tiedättekö mikä tuo laiva on? Katsokaa, kuinka likelle se jo on päässyt! Se on venäläinen sotalaiva, joka lähestyy riistääkseen teidät käsistäni, temmatakseen teidät kaikesta teitä odottavasta onnesta. Saattaisitte epäillä sanojani, mutta olette kuulleet isänne, äitinne ja veljenne sanovan samaa. Tiedätte moskovalaisten risteilijäin vaanivan siepataksensa pois Stambulin loistoon kuljetettavia neitoja. Haa! Katsokaa! He tulevat yhä lähemmäksi! Ei aikaakaan, niin nämä koirainsikiöt tarttuvat teihin saastaisilla kourillansa ja raastavat hunnut silmiltänne. He vievät teidät omaan maahansa ja sen sijaan, että olisitte tulleet valtijattariksi mahtavain Pashain luona, annetaan teidät mustille, saastaisille kasakoille orjiksi. Tanssin ja soiton sijasta pakoitetaan teitä raskaaseen työhön, jossa huvina on piiskan-iskut ja koristeina ryysyt. Haa! Tahdotteko antautua hurjien joukkioitten valtaan? Silloin kiroisivat äitinne harmaita hiuksiansa!"
Tuskasta vavisten painautuivat nuoret kokoon, kuin hortensian kukkatertussa kukkaset.
Nyt pamahti laivasta laukaus, kuula vinkui halki ilman ja samassa romahtivat Kaikin säpäleiksi pirstoutuneesta mastosta purjeet alas.
Ibrahimin huulilta pääsi kiroustulva. "No niin. Tsherkassian ja Georgian immet, urheitten, vapaitten sotilaitten tyttäret ja siskot, — tahdotteko tulla kasakkain orjattariksi, vai tahdotteko kernaammin kuolla?"
Vavisten, kalpein huulin, kuiskasivat nuoret neidot: "Kernaammin kuolla."
Ja impein joukosta astui etumaisena esiin Vaali. Hän heitti huntunsa syrjään ja katsahti kohden taivasta, mutta siellä ei näkynyt tähteä, joka olisi hänen silmäykseensä vastannut.
"Vaali on vapaa, vapaat olemme kaikki, jos vaan tahdomme. Seuratkaamme toisiamme kuolemaan!" Vaali käänsi kasvonsa itään päin.
Vielä iski kuula risteilijästä Kaikin taklinkiin. Kaiki laskeutui kallelleen. Mikä se vilahtaa vasten synkkää vettä? Laivan-jysäyskö se lumivalkoista vaahtoa ilmaan viskasi, vai laineetko ne kuohuen huuhtoivat yli kannen? Keveitä pukuja liehuu, kotvasen keinuu aalloilla tiheään solmiutunut ruususeppel. Huuto, yksi ainoa säikähdyksen huuto kajahtaa — ja, aallot nielevät Kaukaasian ja Georgian ihanimmat immet.
Laivalla syntyy kiivas hälinä. Venhe lasketaan vesille ja miehitetään silmänräpäyksessä. Nuori upseeri ja kaksi laivamiestä tahtovat venheessä käydä taistelemaan myrskyä ja aallokkoa vastaan. Venhe keikahtaa nurin. Laivamiehet saavat kiinni sen laidasta. Upseeri ui vielä muutamia vetoja. Valkoisen puvun lieve hulmuaa vedessä lähellä häntä. Hänen onnistuu tarttua siihen. Hän taistelee kuohuvaa aallokkoa vastaan ja saavuttaa viimeinkin venheen, jonka laitaan hänenkin onnistuu toisella kädellään tarttua. Toisella taas pitää hän lujasti kiinni valkoisesta vaatteesta. Mutta voimat alkavat uupua, kohta hän ei enään ole kykenevä pitämään venheenlaidasta kiinni. Mutta jo ovat pelastajatkin likellä. Laivasta on jo ehditty laskea vesille suurempi venhe ja pian ovat he kaikki laivassa, venheen kolme soutajaa ja tainnoksissa oleva tyttö.