"Huomenna? Huomennako jo?"
"Niin. Hänen armonsa Pasha pyysi minua ilmoittamaan siitä sinulle ja käski minua koristamaan sinua mitä kauneimmin. No, no, elähän nyt siitä niin hirveästi hätäänny! Käy nyt levolle, että huomenna sitten olet kukoistava!"
Mutta ei etsinyt unessa uutta loistetta Vaalin silmä, ei sitä edes kyyneleet virkistäneet. Levottomasti heittelihe nuori neito vuoteellansa, jossa olisi uinua pitänyt. "Hän kehoitti minua rukoilemaan. Mutta voi! Onhan Profeetta itse sen niin säätänyt. Rikottaisiinko hänen lakiansa naisen tähden, joka on luotu vain miehen huviksi ja jonka onni tai onnettomuus ei mitään merkitse? Isäni, isäni, etkö saata tyttäresi huutoa kuulla? — Oi ei! Isänihän on minut rahasta myönyt! Äiti, sinähän rakastit pientä tyttöäsi! Oi ei, oi ei! Ei hänkään, jos voisikin, tahtoisi minua vapauttaa! Hän iloitsisi onnestani. Veli, sä uljas, nuori veljeni, sinä vapauden puolesta taisteleva sotilas, auta Vaali raukkaa! Oi ei, ei! Sinä olet jalo sotilas, Vaali vain poloinen tyttöparka, jonka täytyy kuolla, voi, mutta joka ei kuitenkaan saa kuolla! Miksi sai Vaali kauneutta? Ei itsensä iloksi, rakastettunsa riemuksi! Mutta onhan kauneus Vaalin oma. Eikö Vaali voi sitä hävittää? Mutta voi! Hän ei välittäisi rumasta! Vaali lähetetään orjakauppaan, myödään jonkun köyhän miehen orjattareksi, saa raataa ja raskaassa työssä uurastaa! Mutta kenties! Hänhän etsii Vaalia. Eihän hän rumaa Vaalia rakastaa saata, mutta hän on häntä säälivä, hän ostaa ehkä Vaalin orjattareksi kauniille naiselle, jonka valitsee vaimoksensa hän, joka tahtoo rakastaa ainoastaan yhtä. Vaali saisi hänen vaimoansa palvella, häntä koristaa, ilahuttaa hänen mieltään ystävällisellä, huomaavalla palveluksellaan ja hän iloitsisi siitä."
Oli aamu. Fatmen oli saatettava Vaali kylpyyn.
"Fatme, muistatko väkevää nestettä, jolla kiillotit vaskiheloja tuolla ja joka, kun siitä singahti pisara sormelleni, poltti siihen haavan, josta sanoit ainaisen arven jäävän? Voitko hankkia mulle sitä?"
"Mitä Vaali sillä?" kysyi kummastellen Fatme.
"Käyttämällä sitä kylvyssä teen ihoni hienoksi. Olet ylistänyt hipiäni sametinkaltaista lienteyttä. Nyt kuulit salaisuuden, jonka kautta sen sellaiseksi saan. Mutta et saa hiiskua siitä kellekään."
"Herra, ihana orjattaresi on musta," sanoi orja astuessaan Murad Pashan luo.
"Mustako? — Mitä loruat, sinä koiransikiö?"
"Hän on peseytynyt sillä öljyllä, jolla kiillotamme metalleja." Orja vaikeni, mutta huomatessaan herransa vihan alkavan kuohua niin kovasti, että pelkäsi siinä paikassa saavansa viestistänsä selkäsaunan, lisäsi hän: "Mutta Hekim Muhammed Effendi sanoo, että öljyn saa pestyksi pois."