"No, ja kenraali ei saanut mitään tietää?" kysyin minä.
"Ei, sen sinä ymmärtää mahdat."
En ollut siitä sitte tietävänäni; mutta ehtoolla sanoin minä muutamille Maalahtilaisille ja Isokyröläisille, joita minä olin tullut tuntemaan: "pojat, mennään partiolle, että saamme tuoda uutisia kenraalille vihollisesta." Otin sitten oitis talonpojan takin ylleni, ja lähdimme sitten muiden tietämättä matkalle. Tämä tapahtui yöllä Helmekuun 15:sta päivää vastaan ja pakkainen puri kovasti. Mutta minun mieheni tiesivät kaikki tiet, ja niin tulimme me ryssien hengen päälle, ennenkuin he meistä mitään tietää taisivat. Mutta kuin me yhden pienen niityn ylitse hiipiä koitimme, juuri heidän etuvahtinsa takitse, tuli yksi vahtimies meitä huomanneeksi, huusi meille ja antoi meille tulta. Me annoimme tulta takaisin, mutta nyt ryssän leirissä rymäkkä nousi. He mahtoivat luulla että koko meidän armeija heidän niskaansa tullut oli, semmoista melua ja rymäkkää joka puolelta nousi; mutta me tehimme jälkiä niin pian kuin pääsimme, ja tulimme sitten kahden miehen häviöllä takaisin kotiin jälleen.
Nyt en minä itse Ylikenraalille mennä uskaltanut, koska minä rangaistusta pelkäsin kuin minä ilman käskyä tointa tehnyt olin, vaan lähetin yhden talonpojan raporttia viemään; mutta sai kenraali pian tietää mitä minä tehnyt olin ja antoi hän minua luoksensa kutsua sanoden sitten minulle: "etkö paremmin tiedä mitä sinulla lupaa tehdä on, vai mikä sinä olla mahdat?"
Vastasin minä: "Teidän Ylhäisyytenne, hyvin tiedän minä itseni tarvitsevan herrani ja kuninkaani edestä henkeni ylös-uhrata. Jos minä nyt henkeni menettämisellä rangaista mahdetaan, niin ei kukaan sitä kiitosta minulta ottaa mahda, että minä minun kuninkaani edestä kuollut olen."
Kenraali hymyili sanoden: "no, sitten sinä rangaistaan sillä tavalla, että sinä et tällä kertaa sitä kiitosta itsestäsi saa. Mutta varo itseäsi toisen kerran, tapahtua mahtaa että et niin hyvällä kaupalla pääse."
Minä kiitin nöyrästi kenraalia, ja lupasin toisten itseäni varovaisemmasti käyttää. "Niin," sanoi kenraali, "semmoisia Suomalaiset ovat; kukin oman päänsä jälkeen tehdä tahtoo, ja jokainen tahtoo lakkinsa puolesta mies olla, vaikka se sitten kutun karvoista vanutettu olisi."
Kuitenkin vahvistui meidän raporttimme kautta kenraalin itse tykönänsä se päätös että ruveta vihollisen kanssa tappelemaan, ja antoi hän kutsua upseerit pappilaan, sotaneuvottelua pitämään.
Ilma oli erinomaisen kylmä, ja väki vaivattiin kovasti pakkaiselta; mutta kuin he kuulla saivat, että nyt tappelusta kysymys oli, silloin tuli ilo yleiseksi ja heittivät monet hattunsa ilmaan ja ne taasen vastaan pajunetillansa ottivat.
Ylikenraali vaati tappelua, ja vaikka ne toiset vastaan olivat, täytyi heidän kumminkin perää antaa; mutta niillä jotka alusta vastaan olleet olivat, ei ollut sitä hyvää tahtoa taistelun puolesta, kuin jos he itse sen puolta pitäneet olisivat, eivätkä sentähden sen onnistumisesta mitään lukua pitää tahtoneet. Tämä riitaisuus tuli sitten koko maalle kalliiksi.