"Kirjevaihto Ruotsin kanssa on kielletty."
"Te olette siis totellut sitä säätöstä."
"Kaikkea ihmisellistä järjestystä pitää toteltaman; esivalta on Jumalalta. Hän on sallinut vieraan vallan hallita Suomessa; yksityisen ei sovi muuta kuin nöyrästi seurata hänen tahtoansa, joka kyllä määrää päivän, jolloin hän omansa vapauttaa."
"Onko teillä hiljan ollut yhteyttä tuon mainion partiomiehen Löfvingin kanssa?"
"Minun tietääkseni ei koskaan."
"Väitetään, että hän teidän väkeänne johti sen hyökätessä niiden kasakoitten päälle, jotka sitten teidän talollenne kostivat."
"Luulenpa uskaltavani vakuuttaa varsin mahdottomaksi, että asian laita olisi semmoinen. Talon alustalaisia on monta kertaa kehoitettu vallitsevaan aikaan tyytymään, muistutuksella että tyhmänrohkeudella ja urhoollisuudella on erinomaisen suuri ero. Vielä tuon onnettoman päivän aamuna annettiin uusi samanlainen varoitus, mutta silloin ei enään mistäkään löydetty niitä viittä miestä jotka olivat syypäät onnettomuuteen, juuri sentähden, että he jo olivat lähteneet järjetöntä tekoansa tekemään. Neljää heistä minä luulen viidennen houkuttelemiksi, joka on mies, jonka omituisuudet ovat vaikuttaneet, että hän on tottunut melkein nuhteetta omaa tietänsä kulkemaan."
"Ja kuka se mies on?"
"Kartanon vanha puutarhuri. Ennen oli hän sotamiehenä minun herra-vainajallani palvellut ja usean osoittamansa palveluksen kautta ansainnut hänen hyväntahtoisuutensa, jota hän velvoitti omaisiensakin ukolle hänen jäljellä olevalla elonsa ajalla osoittamaan. Hänen yksipäisyytensä kerran saaduissa tuumissa on totuttanut hänen kumppaninsa ennemmin heti seuraamaan hänen tahtoansa kuin alussakaan sotimaan sitä vastaan, sillä hänen yksipäisyytensä sai heidän kuitenkin aina lopuksi ukon mieleen kääntymään."
"Juho, käske tuomaan puutarhuri ja molemmat miehet tänne ylös, yksi erällänsä. Rouvani, olkaa hyvä ja istukaa tyttärenne kanssa tänne, sillä aikaa kuin minä hetkeksi jätän teidät."