"Ei Sesilia Boijen pidä milloinkaan päästämän senlaista tunnetta sydämeensä, jota hän ei kehtaa äidillensä tunnustaa. Mutta jos hän on tehnyt jotakin väärin, täytyy hänen, vaikka häveten, äidillensä tunnustaa pahantekonsa."
"Älkää luulko, äitini, että se on tärkeätä, se on ehkä pelkkä lapsellisuus, mutta lapsellisuus, jota en minä voita; ja kun toden totta on kyllin surun ja pelvon syytä, sitä etsimättäkin, niin minä juuri sentähden häpeän sitä sanoa. No niin, äiti hyväni, koko levottomuuteni tuli siitä, että minä, kun minun piti ottaman virsikirjani, huoneessani näin hämmähäkin. Hädässäni kiirehdin minä huutamaan jonkun sitä viemään pois, mutta kaikki olivat jo menneet rukoukseen. Taasen juoksin minä huoneeseni katsomaan tuota hirviötä, mutta nyt se oli kadonnut, enkä minä tiedä missä paikassa se piilee. Ah, äitini, kamalaa on ajatella, että tuo hirviö on kätkössä minun pienessä, rakkaassa huoneessani, ja kuka tietää koska se pistäyy esiin. Minä, joka niin tarkoin olen koettanut estää sitä, olen nyt kuitenkin saanut tuommoisen kammottavan huoneeseni. Äiti hyvä, sallikaa minun vielä maata keltaisessa kamarissa Margareetan kanssa, minä en uskalla maata samassa huoneessa, jossa hämmähäkki on, minä luulisin yhä, että se kutoisi verkkoansa minun sydämeni ympäri."
"Sesilia, sinä olet kuudentoista vuotias, sinä olet kasvanut aikana, jolloin sota on levittänyt tuhoansa ja tuskaansa koko tähän maahan. Suomi on hävitettynä, on vähällä vuodattaa kaiken verensä. Sen kaupungit ovat hävitetyt, porvarit kerjäläisinä; sen talot autiot taikka ainoasti vaimojen ja lapsien asumina. Kurjuutta on kaikkialla ja pian ehkä annetaan tämä maa viholliselle, joka jo kaikkialla vallitsee. Ehkä jo muutamien päivien perästä on kotitalostasi pelkkä tuhkaläjä jäljellä, ja omaisesi ovat haudatut sen raunioihin, taikka ehkä säästetyt vielä kovempia tuskia kärsimään. Sesilia, ja sinä vaalenet hämmähäkin nähdessäsi! Onko nyt aika vaimonkaan mietoutta osoittaa. Voimaa on hänellä oleva yhtä hyvin kuin miehellä."
Sesilia kätki päänsä käsiinsä ikäänkuin kauhistuen Katariina rouvan kertomuksesta, mutta hän nosti sen taasen pian ja sanoi: "oi, äitini, kukapa hetkeksikään unhottaisi näitä hirmu-aikoja! Mutta ah, minähän olen vaan nuori tyttö, mitäpä minä voin? Minun mielestäni on oma kohtaloni aina hämmähäkin kuvainen, joka unessani kutoi verkkoansa sydämeni ympärille. Minä olen koettanut voittaa tätä vastenmielisyyttä, mutta turhaan. Antakaa minulle anteeksi, äitini, ja sallikaa minun ensi yö maata keltaisessa kamarissa; niinhän minä olen lähempänä omaisiani, ja minua peloittaa olla niistä kaukana tulevana yönä."
"Sesilia," sanoi Katariina rouva kovasti, "minua ihmetyttää, että vielä uudistat pyyntösi. Minkä tähden sinä huonetta vaihtaisit — hämmähäkinkö tähden? Sinä et enään ole lapsi, sinun pitää opetella itseäsi ettet ole niinkuin horjuva ruoko, jonka mikä tuulen puuska hyvänsä taivuttaa asemastansa. Joka pysyvästä järjestyksestä antaa jokaisen sattuman itsensä siirtää, sillä ei pian ole mitään järjestystä. Katso, maan useimmat aateliset, lähes kaikki sen virkamiehet, vähimmätkin, jotka vaan voivat, ovat paenneet tuhoa Ruotsiin; mutta sinun äitisi ei ole tahtonut jättää lastensa perintö-osaa turmion-alaiseksi vihollisen pelvosta; ja sinä, sinä tahdot muuttaa sentähden, että pelkäät hämmähäkkiä."
Samassa kuului hevosen juoksua pihalla. "Mene kuulemaan, Maiju," sanoi Katariina rouva, "onko se talonvouti, joka on palannut takaisin. Jos se on hän, niin käske hänen tulla tekemään matkastansa tili, jahka hän on siinä tilassa."
Hetki kului äänettömyydessä, mutta pian astui talonvouti huoneesen ja pysähtyi nöyrästi ovelle.
"Puheena oleva partio-joukko kulkee tännepäin," alkoi hän Katariina rouvan kehoituksesta puhumaan, "tänä yönä he pitävät lepoa ainoasti penikulman päässä täältä. Jos teidän armonne tahtoisi sallia meidän koettaa, emmekö taasen, niinkuin kolme vuotta sitten, saisi heitä pysymään loitommalla täältä, niin me olisimme valmiit sitä tekemään; mutta minä luulen että siitä tuskin nyt on apua."
"Ei," sanoi Katariina rouva vakaasti, "ajat ovat muuttuneet, nyt ei voida mitään tehdä."
"Sanotaan," jatkoi vouti puheitansa, "että Galitsin ruhtinas pitää sotamiehiä kovassa kurissa, siksi, että hän jo pitää maamme Venäjän vallan alaisena ja sentähden kohtelee sitä ihmisemmästi. Kuitenkin on hän määrännyt, että kukin, joka suojelee ja kätkee luonansa ruotsalaista sotamiestä taikka ketään maasta paennutta aatelista, hänen omaisuutensa hävitetään ja hän itse viedään vaimoinensa lapsinensa Siperiaan. Paenneitten aatelisten kartanot jätetään turmion omiksi. Onpa ollut ikäänkuin taivaan lahja, että tämä talo on säästynyt tähän saakka, mutta nyt puhutaan peloittavia kertomuksia siitä joukosta, joka nyt marssii tännepäin, ja vastarinta näyttää turhalta, sittekuin koko maa on vihollisen vallassa. Mutta ehkä olisi parasta, että armollinen rouva ja neidet lähtisivät täältä, siksi kuin ne ovat kulkeneet tästä ohitse."