Nopein askelin jatkoivat kävelijämme matkaansa kotia ja molemmat tytöt saivat nyt harvoin myönnetyn vapauden olla poissa illallispöydästä, sen väsymyksen tähden, jonka sanoivat itseensä tulleen vaivalloisen vuorella kapuamisen jälkeen.
Eräänä aamuna vähän sen jälkeen kutsuttiin Juho ruhtinaan luo. "Juho Petrovits," sanoi tämä, "sinun pitää taasen lähtemän matkalle. Saattaahan tapahtua," jatkoi hän hymyillen, "ettet nyt ole varsin tyytyväinen, mutta en sitä taida auttaa. Huhu pian tulevasta rauhasta on, niinkuin tavallisesti, aavistuksena käynyt todellisuuden edellä, ja nyt näyttää itse Rautapääkin [Rautapääksi sanottiin kuningas Kaarle XII:ta. Suom. muist.] suostuvaiselta. Valtuutettuja Venäjältä ja Ruotsista yhtyvät Ahvenanmaalla; mutta pahaksi onneksi ei niillä saarilla kuulu olevan ainoatakaan taloa eikä asukasta, sittenkuin meidän joukkomme neljä vuotta sitten olivat siellä hävittämässä. Olkoon se seikka rauhan-tekijöille kummallakin puolen muistutuksena olla sopuisia, että sodan kauhut loppuisivat. Sinun toimenasi on, tarpeellisella määrällä työväkeä ja aineita, teettää väliaikaisia huoneuksia ja sitä paitsi koota muitakin, välttämättömiä tarpeita. Koe laittaa kaikki niin hyvin kuin mahdollista on, etteivät nuo hyvät herrat joutuisi huonolle tuulelle. Hyvä ateria tekee mielen hyväksi ja niin käyvät keskustelut paremmin. Parooni Görts pitää paljon hyvästä ruoasta ja hyvistä päivistä. Mutta, leikki sikseen, tiedän hyvin, ettei minun tarvitse sinua kehoittaa, jos tilaisuutta saat, vaikuttaa rauhan hyväksi. Tämä maaraukka joutukoon kenelle hyvänsä pian tapahtuvassa isossa-jaossa, niin on kuitenkin rauha sen ensimmäinen pelastumisen ehto; sillä nykyisessä tilassa on kaikki, mitä taidetaan tehdä, ainoasti helpoitus- vaan ei parannuslääkkeitä. Syvimmän salaperäisyyden pitää peittämän koko tämän asian, eikä tämä suinkaan ole varsin helppoa."
Matkan kiireiden valmistuksien välillä sai Juho kuitenkin pienen joutohetken, jolla hän ehti käydä Katariina rouvan ja hänen tyttäriensä luona ilmoittamassa heille, että hänen täytyi matkustaa pois. Katariina rouvakin aikoi parin päivän perästä omaisinensa palata kotio, sittenkuin hän nyt oli saanut tiedon että ne huoneet olivat valmiit, jotka hän oli käskenyt sisustaa eräässä pienessä rakennuksessa, joka vielä oli pihalla jäljellä. Molemmat tytöt kuulivat ilolla, että saivat päästä kotio Turusta, joka paikka nyt, Juhon lähdettyä, olisi tullut heille vieläkin ikävämmäksi.
7.
Oli ihana ja vieno kevät-ilta, kun Katariina rouva molempien tyttäriensä kanssa palasi hävitettyyn kotoonsa: talon harvat alustalaiset seisoivat juhlapuvuissa portilla ja seurasivat sitten hiljaisilla askeleilla herrasväkeänsä pienelle, vähä-arvoisen näköiselle huoneukselle, jossa heidän piti asuman. Kulkeissaan entisen uhkean herrasrakennuksen raunioiden ohitse, hillitsi Katariina rouva vaivalla liikutustansa, mutta molempain nuorten kyynelet valuivat virtana, ja Margareetta näytti vielä alasastuessaan ajoneuvoista sangen liikutetulta. Sesilia tervehti iloisemmin ympärillä olevia ja hänellä oli niin paljon sanomista ja kysymistä, että hän vasta vähäistä myöhemmin tuli sisälle. Hän tapasi jo Katariina rouvan istumassa eräässä vanhanaikuisessa nojatuolissa, joka, niinkuin muutkin huonekalut, joilla nämät pienet huoneet olivat sisustetut, oli tuotu saman rakennuksen vinniltä, jossa ne olivat halveksittuina olleet, siksi kuin ne nyt taasen, parempien puutteessa, otettiin armoille virkaa toimittamaan.
"Katsokaat, lapseni," sanoi Katariina rouva, "näin vähäarvoinen ja halpa on asunto, jossa minun ja teidän nyt pitää viihtymän. Pienellä raha-summalla, jonka jo vuosia sitten olin kätkenyt tämän kaltaista onnettomuutta varten, luulen saattavani hankkia meille välttämättömimmän tarpeemme, mutta paljon mukavuutta saamme vielä pitkän ajan olla ilman, sillä vaikka meillä varoja olisikin niin ei ole mitäkään ostettavaa. Kaikki kauppaliike on laannut, ja jos joku vieras laiva joskus on koettanutkin tuoda tavaraa tänne, niin ei ole ostajia ollut, kuinka tarpeellista tavara olikin. Ei kenelläkään ole ollut varoja, joilla ostaisi. Meidänkin täytyy puute rohkeasti kestää." Sydämellisesti hiipi Sesilia äitinsä sivulle, ja tarttuen Margareetan käteen sanoi hän: "katsokaa, äitini, olemmehan taasen kaikin tässä." Ja Margareetta liitti hiljaa: "puutekin saa aikaan iloa, kuin rakkaudessa yhdessä eletään."
"Niin," sanoi Katariina rouva, "kiittäkäämme Jumalaa, joka on meille osoittanut suuren armeliaisuuden, kun hän tämän koetus-ajan perästä taasen sallii meidän olla yhdessä täällä."
Hetkisen äänettömyyden perästä jatkoi hän: "minä tiedän hyvien kellarien kestäneen tulta vastaan; tyttäreni, toimittakaat vähäisen kestitystä väelle."
Nuoret tytöt riensivät tätä käskyä noudattamaan. Raunioista kaivetuissa avaimissa oli kellarin avainkin, ja pian kuohui olut uusissa puu-haarikoissa, jotka kiersivät miehestä mieheen, sittekuin Katariina rouva ensin itse oli yhdestä juonut väen maljan sanoen: "hopeamaljaa minulla ei ole, josta saattaisin juoda teidän maljanne, niinkuin talon tapa ennen on ollut; mutta niinkuin ennenkin tervehdin teitä nyt teidän suosiollinen rouvanne ja emäntänne, joka myötä- ja vastoin-käymisissä, niin pitkälle kuin Herra sallii, on oleva teidän turvanne ja tukenne, toivoen teille ja meille kaikille rauhaa ja Jumalan siunausta."
Nyt hajoui kansa, ja nuoret riensivät puutarhaan, jossa vanhan puutarhurin kättä jo kaivattiin mutta joka kuitenkin kesäksi oli vähäisen siivottu. Margareetta asteli unelmiinsa vaipuneena, mutta Sesilia juoksenteli vilkkaasti tervehtimässä kaikkia mielipaikkojansa, etenkin kiiruhti hän rattoisasti lempipaikallensa, lehtimajaan ihan Pyhäjärven rannalla, jossa tumman sinisen järven aallot levollisesti lainehtivat rannalle. Siellä istui jo Margareetta vaipuneena ajatuksiinsa.