"Margareetta, älä ole niin surullinen, nythän olemme taasen tulleet kotiin. Ah, minä olen niin iloinen, niin iloinen."
"Sinä olet kaltaisesi, Sesilia, sekä murheessa että ilossa. Sinun mielesi on niinkuin tuo lavea järvi tuossa; pieninkin säde, joka sen pinnalle lankee, saa sen valosta välkkymään, mutta pieninkin tuulen hengähdys rikkoo ja hämmentää sen lepoa."
"Niin, mutta minun täyty olla senlaisen; minä en taida olla muulla tavalla. Ja miksi en nyt olisi iloinen. Sinulla on tapana pilkata minun kuvituksiani, joksi niitä sanot, mutta näetkö Margareetta, niillä on kuitenkin se hyvä mukanansa, että minä vähemmin kaipaan sitä, jota minulla olisi syytä kaivata. Vaikka tuhannet penikulmat eroittaisivat meitä, sieluni elää kuitenkin hänen luonansa, hänen kanssansa. No, Margareetta, ethän nyt enään sano niinkuin ennen, ettei tytön sovi semmoista puhua, taikka että minä haaveksin, taikka että minä olen lapsellinen, sentähden täytyy minun sanoa sinulle enemmän. Tiedäpäs, kun Juho puhuu oikein hyvin ja kauniisti, kuuntelen minä häntä ilolla ja ajattelen: noin, ihan noin Kaarlekin sanoisi, — jos hän olisi täällä, niin hän varmaankin ajattelee, ja silloin se on minusta tervehdys, onpa melkein niinkuin hän itse olisi täällä. Näetkö, sentähden minä pidän niin paljon Juhosta, sillä varsin semmoinen on Kaarle nyt varmaankin miehenä, sen saatan niin helposti kuvitella. Kahtena päivänä, kuu hän täällä viimeisen kerran oli, tuntui minusta kuin en olisi oikein taitanut tutustua hänen kanssansa, niin uhkealta ja miehevältä hän silloin näytti; ja kuitenkin oli hän minulle sama, jota niin sydämestäni rakastan, aina siitä kuin minä olin tosin vaan lapsi, ja hän poika ja nuorukainen."
"Sesilia, Sesilia, varo, ettet vaan liiaksi pidä Juhosta, kukapa tietää kuinka Kaarle siihen olisi tyytyväinen."
Sesilia nauroi, "Juho, nythän olet oikein hupsunlainen, Juhohan on juuri kuin veljemme. Semmoistahan kyllä saatan pitää hyvänä ja kunnollisena; kuin ei hän vaan olisi Venäjän palveluksessa. Mitäpä Kaarle siitä huolisi? Enhän minä ketään taida rakastaa niinkuin Kaarlea. Vaikka hän olisi rikoksellinenkin, häntä täytyy minun rakastaa, jos en sitä tahtoisikaan, häntä, jota olen rakastanut aikoja ennen kuin siitä itsekään tiesin, ja rakastanut niin syvästi, sydämeni pohjasta, että hän on ollut ikäänkuin se peruste, jolla ajatuksieni kaikki kuvat ovat esiintyneet, ja samalla se päivä, joka kaikkia näitä kuvia on valaissut. Mutta jos hän on veljeni, opettajani, hän avaa eteeni kokonaisen maailman uusia ajatuksia ja mielipiteitä, joita en omin voimini milloinkaan olisi keksinyt. Nythän puhutaan rauhasta, ja silloin tulee Kaarle, ja silloin tulee Jumalan avulla kaikki hyväksi, sinullekin Margareetta, ja nythän olemme kotona! Olipa erinomaisen hauskaa päästä pois ikävästä Turusta, sen sotamiehistä ja melusta. Huh?"
Nyt kutsuttiin Margareetta sisään, ja Katariina rouva lähti ainoasti hänen kansansa, jolle oli annettu sytytetty lyhty, alas sisimpään niistä kellareista, jotka, valkealta säilyneinä olivat palaneen rakennuksen raunioiden alla. Eräässä kulmassa tässä kellarissa oli rauta, niinkuin näytti ainoasti tavallinen siderauta seinässä varsin samanlainen kuin muissakin kulmissa; mutta kun Katariina rouva omituisella tavalla väänsi sitä, erkani se kivi-seinästä ja toi mukanansa pienen kiven. Tällä tavalla muodostettuun reikään pisti Katariina rouva kätensä ja otti sieltä pienen rautarasian. "Kas tässä," sanoi hän sovittaessaan kiven taasen paikallensa, "tämä on yksi varmoja kätköpaikkoja, joita ei saaliinhimoinen vihollinen löytänyt. Äärettömän monet ovat kätkeneet tavaransa, mutta ovat taasen pakoitetut niitä tuomaan esille. Kerran tuli tänne eräs vanhoista tutuistani, joka oli elänyt hyvissä varoissa, mutta nyt rosvoamisen kautta oli kaikkea vailla ja jonka täytyi kerjätä itsellensä ropoa niiltä harvoilta, joilla vielä jaettavaa oli. Silloin, hänen kohtalostansa varoitettuna, kätkin minä tämän lippaan kultarahoja ja kalleuksia, että minulla kaikissa tapauksissa olisi edes jotakin. Helmiä ja kultaisia koristuksia ei nyt kuitenkaan moneen vuoteen ole käytetty. Nyt käytämme näitä ensimmäisiksi tarpeiksemme."
Seuraavan päivän käytti Katariina rouva tehdäksensä olojärjestyksen joka päivälle, niin vanhan kaltaisen, kuin mahdollista, mutta muutettuna niissä kohdin, joita pienemmän asumuksen ja muidenkin seikkojen tähden ei nyt saatettu pitää entisellänsä, ja antaaksensa jokaiselle hänen tehtävänsä.
Hiljaisuudessa kului näiden kolmen naisen kesä ja syksy. Yhä suuremmalla varmuudella tiedettiin huhuta pian tulevasta rauhasta, ja suloisilla toiveilla antauivat kaikki iloisesti sitä odottamaan. Niin oli joulu ehtinyt. Tosin oli joulua suurella juhlallisuudella aina Hatanpäällä vietetty, murheisista ajoista huolimatta, "sillä," sanoi Katariina rouva, "ei maallinen koetus, kuinka vaikea se sitten olleekin, saa estää meitä tätä juhlaa viettämästä;" mutta ainoasti syvin vakavuus oli silloin saanut vallita. Nyt olivat kuitenkin molemmat tytöt saaneet aikaan, että talon alustalaisten nuoriso saisi ehtoorukouksen jälkeen luvan pahnoilla leikitä joululeikkejä, ja ystävällisesti katselivat molemmat sisaret iloisia temppuja, pitäen huolta siitä ettei palavia kynttilöitä eikä kestitystä puuttunut. Sittenkuin he hetkisen olivat iloinneet iloa katsellessansa, menivät he sisälle Katariina rouvan luo, joka istui yksin, ainoasti Maiju neitsy huoneessansa, joka taasen levottomuudella odotti hetkeä jolloin hänkin pääsisi alas tupaan. Sinne lähtikin hän heti neitien tultua sisälle, mutta jäi ovelle seisomaan, kasvoillansa jo ulkona otettu ylpeän halveksimisen näkö.
Sittenkuin Katariina rouva oli jäänyt yksin tyttäriensä kanssa, ehdoitti hän että vieläkin viettäisivät juhlan aatto-iltaa veisaamalla virren ja lukemalla luvun raamatusta. Sittenkuin tämä oli hartaudella tehty, menivät tytöt kattamaan ehtoollis-pöytää. Joululahjoista piloineen ja hassutuksineen ei tiedettykään; mutta livekala, puuro ja tuo iso joulu-torttu olivat pöydällä, valmistetut niinkuin näytti kolmeakymmentä eikä kolmea henkeä varten. Sesilian piti juuri rupeaman lukemaan ruoka-rukousta, kuin kaikki hämmästyivät nähdessänsä Juhon astuvan sisälle.
Sesilia oli ilosta huudahtamaisillansa, mutta huomasi samassa että pilvi peitti Juhon silmän. "Juho veli," sanoi Katariina rouva, "meitä iloittaa suuresti että veli tänä pyhänä iltana kunnioittaa meitä tänne-tulollansa." Sittenkuin tervehdykset ja muutamia harvoja sanoja oli vaihdettu, jatkoi hän: "olipa hyvä, että me tänä iltana, poiketen tavallisesta säännöstä, syömme ateriamme myöhempään, niin saamme nähdä Juho veljen kanssamme pöydän ääressä. Alkakaamme nyt ateriamme; lämmin ruoka sopii kylmän matkan perästä."