Sesilia luki nyt ruoka-rukouksen. Sittenkuin kukin oli istunut pöydän viereen, sanoi Juho: "tosin on epäkohteliasta tulla näin myöhäiseen, mutta arvaamattomat tiedot saivat aikaan etten päässyt lähtemään niin aikaisin kuin aivoin, enkä kuitenkaan tahtonut jättää nauttimatta sitä iloa, jonka juhlan-vietto täällä tarjoi minulle. Minä toivon kuitenkin saavani anteeksi sekä myöhäisestä tulostani että siitäkin kun tulen kutsumatta."
Katariina rouva vastasi ystävällisesti: "rakas vieras on tervetullut vuorokauden kaikkina aikoina ja on aina kutsuttu. Jos hän tuo mukanansa hyviä tietoja on hän kaksin kerroin tervetullut."
Juhon katse synkistyi niin, että toisetkin naiset näkivät sen kolkon näön, jota Sesilia yksin tähän saakka oli huomannut.
"Juho veli, sinun katseesi ei ennusta riemullisia tietoja, niinkuin joulun aatto-iltana pitäisi. Mitä se onkaan, anna sen levätä, ettei ainakaan ruokapöydän pyhyyttä sen kautta rikota."
Molempien nuorten tyttöjen sydämet sykkivät levottomina ja täydet astiat vietiin melkein koskematta pois. Ainoasti Katariina rouva näytti levolliselta ja pitkitti puhetta, joka muuten olisi helposti loppunut.
"Ja nyt, Juho veli," sanoi Katariina rouva, sitten kuin kaikki ruoalta päästyänsä olivat istuutuneet, "tosin olisi sopivinta ettei joulurauhaa uusilla murheilla rikottaisi, mutta koska kuitenkin aina on paras katsoa jokaista seikkaa suoraan silmiin, niin ala. Mitä tietoja sinä tuot?"
"Valitettavasti surullisia maaraukallemme, suuria ja tärkeitä. Kuningas Kaarle XII on kuollut, on ammuttu Fredrikshall'in luona, ja rauhan-keskustelut ovat katkaistut. Rauhan toivo on kadonnut."
Syvä ja pitkä äänettömyys seurasi näitä sanoja, niin että ainoasti silloin tällöin nuorien tyttöjen hiljainen itku kuului. Viimein alkoi Katariina rouva juhlallisesti: "niin muodoin ei ole vielä se päivä koittanut, jonka Herra on määrännyt vapahtamaan kovasti rasitetun maan vihollisen käsistä. Toivokaamme kuitenkin ettei hän ole hyljännyt tämän maan asukkaita?"
"Ei, ei," huudahti Juho vilkkaasti, "ei Jumala ole kättänsä ottanut Suomen kansasta. Se on kylvänyt kärsiväisyyttä, puutetta ja hurskautta, ja semmoisesta kylvöstä korjataan kerran siunausta, jos elo kypsyykin vitkalleen."
"Ja kuka nyt kantaa sitä kruunua, jonka kaatunut leijona on jättänyt?" kysyi Katariina rouva.